VTT Biotekniikalta pikatesti huumeiden käytön toteamiseksi
28.1.2004
Testissä olennaisena osana ovat uudella menetelmällä tuotetut vasta-aineet.
VTT:n kehittämä edullinen ja pikatesti mahdollistaa lääke-, huumaus- ja dopingaineiden väärinkäytön toteamisen. Testi antaa tuloksen muutamassa minuutissa. Testinäyte voi olla esimerkiksi verta, sylkeä tai virtsaa.
Määrityksen voi tehdä myös elintarvikkeista, teollisuuden prosessilinjalta, ympäristönäytteistä ja kohteista, joissa esimerkiksi hormonien kaltaisista yhdisteistä voi olla haittaa. Testillä on mahdollista tunnistaa yhdestä näytteestä useita erilaisia yhdisteitä, esimerkiksi mitata kaikkien yleisimpien huumausaineiden käyttö yhdellä mittauksella. Testi soveltuu hyvin esimerkiksi liikenneratsioihin.
VTT:n kehittämässä testissä oleellisena osana ovat vasta-aineet, jotka tuotetaan uudella menetelmällä bakteereissa. Näin ollen eläinkokeita ei enää tarvita vasta-aineiden tuottoon. Menetelmä mahdollistaa vasta-aineiden tuottamisen elimistölle vaarallisia ja myrkyllisiä yhdisteitä vastaan nopeasti ja edullisesti.
VTT on aloittanut yhteistyön mittausmenetelmän ja -laitteiston kehittäjien kanssa. Hanketta on rahoittanut VTT:n lisäksi mm. Tekes.