Geenitekniikan sosiaalisetkin riskit kartoitettava
13.5.2004
(Suomen Akatemia) Geenitekniikaan eettisiä kysymyksiä pohdittiin
Suomen Akatemian tiedeaamiaisella.
Muuntogeeniset organismit ovat tulossa osaksi eurooppalaista arkipäivää, kun Euroopan unioni on sallimassa muuntogeenisen maissin tuonnin. Tuonnin vapautus päättäisi vuodesta 1998 vallinneen ns. moratorion, joka koski uusien gm-tuotteiden hyväksymistä. Geenitekniikkalakia uudistetaan parhaillaan myös Suomessa, sillä EU:n lainsäädäntö on liitettävä osaksi kansallista säätelyä.
Säätelyn lähtökohtana on toisaalta tieteelliseen tietoon perustuvat turvallisuusnäkökohdat ja toisaalta muuntogeenisiin organismeihin liittyvät eettiset näkemykset ja kansalaisten vaikutusmahdollisuudet. Lainsäädännön, sen toimivuuden ja eettisten kysymysten tutkiminen on osa Suomen Akatemian Esgemo-tutkimusohjelmaa.
Suomessa on ollut kansallinen geenitekniikkalaki vuodesta 1995. EU:ssa geenitekniikkaa on käsitelty direktiivitasolla jo 14 vuotta. Kyse ei ole siis enää uudesta lainsäädännöstä. Mitä geenitekniikkalaki sitten säätelee? Mitä esimerkiksi tarkoitetaan lainsäädännössä käsitteellä "riski"?
- Riskitermi yhdistetään muuntogeenisiin organismeihin tiukasti. Riski on käsitteenä moniselitteinen - varsinkin tieteen ja kansalaisten riskikäsitykset rakentuvat eri tavoin ja ovat siksi erilaiset. Lainsäädännön keskeinen haaste on olla avoin erilaisille ja muuttuville riskikäsityksille,tutkija Jussi Kauppila sanoo.
Muuntogeenisten organismien hyväksymismenettelyyn liittyy riskinarviointi, jossa arvioidaan organismin mahdollisesti aiheuttamat biologiset haittavaikutukset. Tämän tiedon valossa pohditaan, onko riski sellainen, että se voidaan hyväksyä, kun vastapainona on geenitekniikasta saatava hyöty.
Lainsäädäntö toteaa, että geenitekniikkaa on käytettävä turvallisesti ja eettisesti hyväksyttävällä tavalla. Yhteiskunnallinen keskustelu puolestaan viestii siitä, mikä koetaan hyväksyttäväksi ja mikä ei. EU:ssa lainsäädännön arvoperusta on, että muuntogeeniset organismit todetaan turvallisiksi niin ihmisten, eläinten kuin ympäristönkin kannalta ennen kuin ne hyväksytään esimerkiksi osaksi ruokalautastamme.
- Tutkimus- ja kehitystyön läpinäkyvyyden ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksien lisääminen varmistavat sen, että toteutuvalla geenitutkimuksella on takanaan mahdollisimman laaja yhteiskunnan hyväksyntä, geneettisen demokratian käsitettä pohtinut dosentti, erikoistutkija Veikko Launis sanoo.
Suomen Akatemian Esgemo-tutkimusohjelmassa geenitekniikan eettisiä kysymyksiä tutkivan Launiksen mukaan avoin arvokeskustelu geenitutkimuksen tavoitteista ja keinoista edesauttaa yksimielisyyden lisääntymistä ja erilaisten arvojen ja eettisten näkökohtien huomioonottamista.
- Myös geenitutkimukseen liittyvät sosiaaliset riskit on kartoitettava ja ne on pyrittävä minimoimaan. Sosiaalinen riski on esimerkiksi geenitutkimuksen ja sen tuottaman tiedon mystifiointi, salaperäistäminen, joka lisää pelkoa ja epävarmuutta ihmisten keskuudessa ilman todellista syytä.
- Esimerkiksi geenitutkimuksen pitäminen luonnottomana saattaa johtaa siihen, ettei tutkimuksen mahdollistamia uusia inhimillisen hyvinvoinnin edistämiseen tähtääviä toimia oteta käyttöön. Sosiaalinen riski on myös liiallinen vauhtisokeus, joka seuraa geenimaniasta, liiallisesta innostuksesta ja epärealististen odotusten ja toiveiden liittämisestä geenitutkimuksen mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin, Launis toteaa.
Esgemo-ohjelman sivut:
http://www.honeybee.helsinki.fi/esgemo
Muuntogeeniset organismit ovat tulossa osaksi eurooppalaista arkipäivää, kun Euroopan unioni on sallimassa muuntogeenisen maissin tuonnin. Tuonnin vapautus päättäisi vuodesta 1998 vallinneen ns. moratorion, joka koski uusien gm-tuotteiden hyväksymistä. Geenitekniikkalakia uudistetaan parhaillaan myös Suomessa, sillä EU:n lainsäädäntö on liitettävä osaksi kansallista säätelyä.
Säätelyn lähtökohtana on toisaalta tieteelliseen tietoon perustuvat turvallisuusnäkökohdat ja toisaalta muuntogeenisiin organismeihin liittyvät eettiset näkemykset ja kansalaisten vaikutusmahdollisuudet. Lainsäädännön, sen toimivuuden ja eettisten kysymysten tutkiminen on osa Suomen Akatemian Esgemo-tutkimusohjelmaa.
Suomessa on ollut kansallinen geenitekniikkalaki vuodesta 1995. EU:ssa geenitekniikkaa on käsitelty direktiivitasolla jo 14 vuotta. Kyse ei ole siis enää uudesta lainsäädännöstä. Mitä geenitekniikkalaki sitten säätelee? Mitä esimerkiksi tarkoitetaan lainsäädännössä käsitteellä "riski"?
- Riskitermi yhdistetään muuntogeenisiin organismeihin tiukasti. Riski on käsitteenä moniselitteinen - varsinkin tieteen ja kansalaisten riskikäsitykset rakentuvat eri tavoin ja ovat siksi erilaiset. Lainsäädännön keskeinen haaste on olla avoin erilaisille ja muuttuville riskikäsityksille,tutkija Jussi Kauppila sanoo.
Muuntogeenisten organismien hyväksymismenettelyyn liittyy riskinarviointi, jossa arvioidaan organismin mahdollisesti aiheuttamat biologiset haittavaikutukset. Tämän tiedon valossa pohditaan, onko riski sellainen, että se voidaan hyväksyä, kun vastapainona on geenitekniikasta saatava hyöty.
Lainsäädäntö toteaa, että geenitekniikkaa on käytettävä turvallisesti ja eettisesti hyväksyttävällä tavalla. Yhteiskunnallinen keskustelu puolestaan viestii siitä, mikä koetaan hyväksyttäväksi ja mikä ei. EU:ssa lainsäädännön arvoperusta on, että muuntogeeniset organismit todetaan turvallisiksi niin ihmisten, eläinten kuin ympäristönkin kannalta ennen kuin ne hyväksytään esimerkiksi osaksi ruokalautastamme.
- Tutkimus- ja kehitystyön läpinäkyvyyden ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksien lisääminen varmistavat sen, että toteutuvalla geenitutkimuksella on takanaan mahdollisimman laaja yhteiskunnan hyväksyntä, geneettisen demokratian käsitettä pohtinut dosentti, erikoistutkija Veikko Launis sanoo.
Suomen Akatemian Esgemo-tutkimusohjelmassa geenitekniikan eettisiä kysymyksiä tutkivan Launiksen mukaan avoin arvokeskustelu geenitutkimuksen tavoitteista ja keinoista edesauttaa yksimielisyyden lisääntymistä ja erilaisten arvojen ja eettisten näkökohtien huomioonottamista.
- Myös geenitutkimukseen liittyvät sosiaaliset riskit on kartoitettava ja ne on pyrittävä minimoimaan. Sosiaalinen riski on esimerkiksi geenitutkimuksen ja sen tuottaman tiedon mystifiointi, salaperäistäminen, joka lisää pelkoa ja epävarmuutta ihmisten keskuudessa ilman todellista syytä.
- Esimerkiksi geenitutkimuksen pitäminen luonnottomana saattaa johtaa siihen, ettei tutkimuksen mahdollistamia uusia inhimillisen hyvinvoinnin edistämiseen tähtääviä toimia oteta käyttöön. Sosiaalinen riski on myös liiallinen vauhtisokeus, joka seuraa geenimaniasta, liiallisesta innostuksesta ja epärealististen odotusten ja toiveiden liittämisestä geenitutkimuksen mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin, Launis toteaa.
Esgemo-ohjelman sivut:
http://www.honeybee.helsinki.fi/esgemo