Bioprosessit mukaan huippuyksikköohjelmaan
12.3.2007
Suomen Akatemia valitsi kansalliseen tutkimuksen huippuyksikköohjelmaan vuosille 2008–2013 kaikkiaan 18 huippuyksikköä. Yksi niistä on Suomen valkoisen biotekniikan – vihreän kemian huippuyksikkö, jossa kehitetään biotekniikan ja kemian menetelmiä, joiden avulla voidaan tuottaa kemikaaleja, materiaaleja ja polttoaineita uusiutuvista luonnonvaroista.
- Tällaiset menetelmät ovat aivan oleellisia pyrittäessä ympäristöä ja energiaa säästävään tuotantoon ja kestävään kehitykseen. Raaka-aineeksi sopivat esimerkiksi viljan olki, ruokohelpi ja puunjalostusteollisuuden sivuvirrat, kertoo huippuyksikköä johtava tutkimusprofessori, dosentti Merja Penttilä VTT:ltä. Hänen mukaansa sovellusalueet ja yhteiskunnalliset päämäärät ovat selvät, joten tutkimuksen on oltava niiden kannalta relevanttia. Myös perustutkimuksellista haastetta riittää, sillä biotekniikan kehittämiseksi tarvitaan uutta, kokonaisvaltaista ymmärrystä solujen toiminnasta, etenkin stressaavissa tuotanto-olosuhteissa.
Huippuyksikön päätavoitteena on kehittää mikrobisoluja, jotka tuottavat uusia hyödyllisiä yhdisteitä kasvibiomassan sokereista – mahdollisimman tehokkaasti. Yksi menetelmistä on metabolianmuokkaus. Siinä mikrobien aineenvaihduntaa käsitellään geenitekniikan keinoin niin, että saadaan haluttuja tuotteita. Lisäksi kehitetään uusia herkkiä mittausmenetelmiä ja laitteistoja – esimerkiksi sellaisia, joiden avulla voidaan mitata mikrobisolujen sisällä tapahtuvia ilmiöitä ja solujen tuottavuutta.
