Bioteknologia.info

Marko Ahteensuu Turun yliopistosta käsitteli väitöskirjatutkimuksessaan ennaltavarautumisen periaatteen käyttöä ja yleisön kuulemiskäytäntöjä geenitekniikkaan liittyvien ympäristö- ja terveysriskien hallinnassa.

Ennaltavarautumisen periaatteella on merkittävä rooli Euroopan unionin geenitekniikkaa koskevassa lainsäädännössä ja päätöksenteossa. Sen toimeenpanoon on sitouduttu niin kutsutussa avoimen käytön direktiivissä (2001/18/EY). Periaatteeseen on myös vedottu unionin yksittäisissä jäsenmaissa, kun on haluttu estää jonkin muuntogeenisen tuotteen pääsy kansallisille markkinoille vastoin Euroopan komission päätöstä.

Perusmuodossaan ennaltavarautumisen periaate sanoo, että tietystä toiminnasta, esimerkiksi tekniikan tai tuotteen käyttöönotosta on pidättäydyttävä, mikäli on uskottavaa, että toiminta johtaa vakaviin ympäristövahinkoihin tai terveyshaittoihin. Viime aikoina ennaltavarautumisen periaate on ollut ympäristöriskien hallintaa koskevan keskustelun ytimessä. Sen käytön puolesta ovat vedonneet niin monet maallikot, ympäristöjärjestöt, päätöksentekijät kuin eri alojen tutkijat. Toisaalta periaatteen tarkasta merkityksestä ei ole saavutettu yhteisymmärrystä ja sen oikeanlaiseen käyttöön liittyy epäselvyyksiä. Periaatetta on myös kritisoitu useissa yhteyksissä.

Ahteensuun tutkimuksen pääväite on, että ennaltavarautumisen periaatetta koskeva akateeminen keskustelu on puutteellista. Periaatteen erilaisia tulkintoja ei ole huomioitu riittävästi ja ennaltavarautumisen periaatteen arvosidonnaisuus on saanut vain vähäistä huomiota. Esimerkiksi Euroopan komissio on lähes yksinomaan korostanut sen tiedeperustaisuutta. Periaatteen käyttöön liittyy kuitenkin aina erilaisia eettisiä ja yhteiskuntapoliittisia valintoja, ja osa työstä koskee näiden valintojen näkyväksi tekemistä.

Euroopan unionin jäsenmaissa kansalaisille tarjotaan mahdollisuus ilmaista näkemyksensä, kun muuntogeenisiä organismeja levitetään ympäristöön. Komissio vastaa kuulemisesta, kun kyseessä on organismin markkinatarkoituksessa aiottu ympäristöön levittäminen. Esimerkki tästä on muuntogeenisen kasvin kaupallinen viljely. Toisaalta unionin jäsenmaat järjestävät kuulemisen, kun ympäristöön levittäminen tehdään muussa kuin kaupallisessa tarkoituksessa. Käytännössä tällaisia ovat tieteelliset kenttäkokeet. Suomen kansallinen toimivaltainen viranomainen on Geenitekniikan lautakunta.

Ahteensuun työn toinen keskeinen väite on, että vaikka kansalaisia kuullaan, kuulemismenettelyyn liittyy puutteita. Se ei toteuta niitä tavoitteita tai arvoja, joilla menettelyn käyttöä on perusteltu.

Työn johtopäätös on, että kuulemismenettelyä tulisi kehittää. Tiedonsaantia olisi helpotettava ja kansalaisille pitäisi taata aito vaikutusmahdollisuus. Kommenttien käsittely voisi olla entistä läpinäkyvämpää. Ahteensuun mukaan nykymuodossaan menettely saattaa toimia tavoitteitaan vastaan ja murentaa luottamusta geenitekniikkaa sekä sen käyttöönotosta vastaavia instituutioita kohtaan.