Väitös: Bioteknologian kehittämiseen tarvitaan vastuuta
29.10.2009
Uuden bioteknologian kehittämiseen tarvitaan yhteiskunnallista vastuuta niin tutkijoilta, poliitikoilta, kansalaisilta kuin yrityksiltä, toteaa Karoliina Snell sosiologian alaan kuuluvassa väitöskirjassaan.
Helsingin yliopistossa väitellyt Snell tarkastelee tutkimuksessaan eri toimijoiden näkemyksiä omasta ja muiden vastuusta sekä siitä, millaista vastuuta bioteknologian tutkimuksessa, kehityksessä ja sovellutuksissa tulee kantaa. Aineisto koostuu biotekniikkaa käsittelevistä dokumenteista ja 29 tutkimushaastattelusta.
Politiikan tasolla eri toimijoiden strategiat korostavat tutkimuksen mukaan lähes vastakkaisia näkemyksiä vastuusta. Esimerkiksi tietoperustaisen talouden ohjelmissa painottuu vastuu taloudellisesta kehityksestä ja innovaatiotoiminnasta. Monet EU:n strategiat taas antaisivat enemmän vastuuta kansalaisille, jotka puolestaan saattavat suhtautua kriittisesti innovaatioihin.
Tutkijoiden odotetaan samanaikaisesti olevan akateemisen autonomisia, tuottavan innovaatioita yhteistyössä yritysten kanssa, pohtivan tutkimuksensa yhteiskunnallista merkitystä ja toimivan asiantuntijoina bioteknologian kehitykseen liittyvissä vastuukysymyksissä. Erilaisten vastuukäsitysten yhdistäminen on haasteellista.
Kansalaisilla tulisi Snellin mukaan olla mahdollisuus osallistua päätöksentekoon, jotta luottamus säilyisi.
– Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat kuitenkin passiivisia; heitä ei nähdä vastuun kantajina, vaan vastuun kohteina. Suomalaiset mielletään ennemmin kuluttajiksi, jotka vaikuttavat ostopäätöksillään, vaikkakin biotekniikan tuotteita on vain vähän markkinoilla, tutkija kertoo.
– Yritysten yhteiskuntavastuun määrittelyissä taas ei huomioida tutkimus- ja kehitystyötä tai biotekniikan yhteiskunnallisia vaikutuksia.
