VTT ja Turun yliopisto tiivistävät yhteistyötä lääkekehityksessä
8.9.2008
VTT ja Turun yliopisto ovat solmineet kumppanuussopimuksen, joka entisestään tiivistää vuonna 2002 aloitettua tutkimusyhteistyötä lääkekehityksen alalla.
Sopimus painottuu lääketieteellisen biotekniikan tutkimukseen. Tavoitteena on erityisesti genomitiedon hyödyntäminen muun muassa syövän syntymekanismien tutkimuksessa sekä uusien diagnostisten menetelmien ja hoitojen kehittämisessä. Lisäksi kumppanit kehittävät yhdessä tutkimusmenetelmiä tutkimuksen ja teollisuuden tarpeisiin. Yhteistyötä tehdään mm. bioinformatiikan, mikrosirututkimuksen, solukuvantamisen ja proteomiikan alueilla.
Tutkimus kohdistuu rinta- ja eturauhassyövän syntymekanismien tutkimiseen, mutta suunnitelmissa on laajentaa tutkimusta myös muihin syöpätyyppeihin.
- Sopimus lisää molempien osapuolten kustannustehokkuutta mm. hyödyntäen tehtyjä investointeja. Jatkossa voimme myös perustaa yhteisprofessuureja valituille tutkimusalueille, sanoo VTT:n teknologiapäällikkö Harri Siitari.
Sopijapuolet ovat tehneet yhdessä Lääketieteellisen biotekniikan tutkimusta jo useiden vuosien ajan. Yhteistyötä on tehty useissa EU:n ja Suomen Akatemian projekteissa, tutkimuksen huippuyksiköissä sekä opinnäytetöiden laadinnassa ja ohjauksessa.
