Uusi geenitesti paljastaa sinilevien myrkyllisyyden
26.6.2006
Typpi- ja fosforiravinteet lisäävät sinilevien määrän lisäksi myös niiden myrkyllisyyttä. Tuoreessa väitöstutkimuksessa kehitettiin geneettinen menetelmä sinilevien myrkyllisyyden toteamiseen. Tutkija Jaana Vaitomaan menetelmän avulla tutkitaan maksamyrkkyjä tuottavia syanobakteereita ja arvioidaan kahden tärkeimmän maksamyrkyntuottajasuvun määriä vesistöissä. Menetelmää voidaan hyödyntää järvien kunnostuksen suunnittelussa.
Tuusulanjärvellä ja Hiidenvedellä maksamyrkyn tuottamiseen tarvittavia geenejä havaittiin Microcystis- ja Anabaena-suvun syanobakteereissa. Tuusulanjärvellä ja Hiidenveden Kiihkelyksenselällä näitä geenejä oli todennäköisesti eniten Microcystis-suvun syanobakteereilla. -Näiden tietojen ansiosta on mahdollista suunnitella sellaisia järvien kunnostusmenetelmiä, joilla voisi vähentää juuri haitallisimman syanobakteerisuvun kasvua, Vaitomaa kertoo.
Monet syanobakteerien eli sinilevien suvut voivat tuottaa maksamyrkkyjä, mikrokystiinejä. Vesistöissä voi esiintyä samanaikaisesti useita eri syanobakteerisukuja sekä niiden myrkyllisiä ja myrkyttömiä muotoja. Ympäristötekijöiden vaikutuksia niiden myrkyllisyyteen on tutkittu lähinnä syanobakteeriviljelmillä laboratoriossa. Tutkiminen vesistöissä on ollut vaikeaa, sillä aiemmin ei ole ollut menetelmiä, joilla maksamyrkkyä tuottaneet solut olisi voitu tunnistaa.
Lisätietoa tutkimuksesta Helsingin yliopisto maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan sivuilla:
