Tutkimus- ja teknologiayhteistyö Intian kanssa tiivistyy
9.12.2009
Suomen ja Intian tutkimus- ja teknologiayhteistyö on saanut uutta vauhtia. New Delhissä marraskuussa 2009 pidettyyn suureen teknologiatapahtumaan osallistui maastamme laaja tiede-, tutkimus- ja yritysvaltuuskunta elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen johdolla.
Suomen Akatemia ja Tekes allekirjoittivat tapahtuman yhteydessä yhteistyösopimuksia Intian tiede- ja teknologiaministeriön Department of Biotechnologyn (DBT) kanssa. Asiantuntijatapaamisissa puolestaan sovittiin käytännön yhteistyöstä suomalaisten ja intialaisten yritysten ja tutkimusyksiköiden välillä.
Vuonna 2009 Suomen Akatemia, Tekes ja DBT ovat järjestäneet rahoituksen yhteishaun suomalais-intialaisille lääketieteellisen diagnostiikan tutkimushankkeille. Vuonna 2010 avataan yhteishaku vihreän kemian hankkeille, ja vuodeksi 2011 on suunnitteilla haku materiaalitutkimuk-sen alalla. Seuraavina yhteishaun aihepiireinä esille nousivat muun muassa elintarvikealan bioteknologia sekä elintarviketurvallisuus ja sen tutkimus. Yhteishankkeissa Akatemia ja Tekes rahoittavat suomalaisia tutkijoita ja DBT intialaisia.
Suomen Akatemian ja Tekesin lisäksi teknologiatapah-tumaan osallistuivat mm. Oulun yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Teknillinen korkeakoulu, Turun yliopisto ja VTT. Suomalaisia yrityksiä oli mukana yli 70.
