Proteiini VAP-1 säätelee valkosolujen kulkua kudoksiin
6.3.2009
Tutkija Kaisa Auvinen totesi Turun yliopistossa tarkastetussa väitöstyössään, että valkosolut siirtyvät tulehdusalueelle osittain verisuonen pinnalla ilmentyvän proteiinin, VAP-1:n, avulla.
Tutkimuksen mukaan VAP-1 välittää valkosolujen kulkua myös syöpäkasvaimiin. Lisääntynyt valkosolujen kulku lisäsi syövän uudissuonten syntyä ja siten kasvaimen kasvua.
Valkosolujen kulkua on mahdollista rajoittaa estämällä VAP-1:n toiminta vasta-aineella tai inhibiittorilla. Riskinä on immuunipuolustuksen heikkeneminen ja siitä johtuva herkkyys saada infektioita.
VAP-1:n estolla ei kuitenkaan ollut vaikutusta normaaliin immuunipuolustukseen.
Tutkimuksen mukaan VAP-1:tä voidaan mahdollisesti hyödyntää valkosolujen kulkua estävissä hoidoissa. Erityisesti VAP-1:n estämistä voitaisiin käyttää erilaisissa tulehdustaudeissa sekä mahdollisesti osana syövän hoitoa ja kasvaimen uudissuonten muodostumisen estoa.
