Kuopion yliopisto koordinoimaan sukkulamatotutkimusta
14.8.2007
Kuopion yliopistosta tulee Pohjoismaiden C. elegans -sukkulamatotutkimusverkoston koordinaattori lokakuusta 2007 vuoteen 2010. Tutkimusverkostoa rahoittaa Nordforsk kolmen vuoden ajan noin 112 000 eurolla.
- Sukkulamato on hieno eläinmalli: niitä on helppo kasvattaa, saatavilla on tuhansia mutantteja, eivätkä ne pure. Se on myös miellyttävä eettinen vaihtoehto muille koe-eläimille. Sukkulamadon pitäisi olla veronmaksajienkin mieleen, sillä 500 000 matoa voidaan kasvattaa samoilla kustannuksilla kuin yksi hiiri. Suuri etu on myös tutkimusyhteisömme: asioita jaetaan, isoja egoja ei ole, ja meillä kaikilla on hauskaa, sanoo professori Garry Wong Kuopion yliopistosta.
Läpinäkyvän, millimetrin mittaisen sukkulamadon genetiikka, hyvin karakterisoitu solubiologia ja vahva bioinformatiikka ovat tehneet siitä laboratorioiden suosikkimalliorganismin. Kuopion yliopistossa sitä käytetään aivosairauksien, ympäristötieteen, farmakologian ja toksikologian, fysiologian, ravitsemustieteen, biokemian ja ikääntymisen tutkimuksessa.
