Eviran gm-riisitoimille kritiikkiä Bioturvayhdistykseltä
9.10.2006
Kansalaisten Bioturvayhdistys arvostelee Eviran toimintaa muuntogeenisen riisiin LL RICE 60 liittyen riittämättömäksi. Bioturvayhdistyksen mukaan Evira olisi saanut tiedon yhdysvaltalaisen gm-riisin sekaantumisesta kaupallisen riisin joukkoon 18. päivä elokuuta. Eviran ylitarkastaja Sari Sippola kiistää väitteen.
EU:n komissio sai tiedon Yhdysvaltojen viranomaisilta gm-riisin mahdollisesta sekaantumisesta kaupallisen riisin joukkoon 18. päivä elokuuta. Evira sai asiasta tiedon komissiolta 22. elokuuta. Komissio antoi seuraavana päivänä päätöksen asiaan liittyen, ja jäsenmaissa aloitettiin asian selvittäminen. Evira julkaisi asiasta muun muassa tiedotteen 25. elokuuta.
Evira alkoi selvittää, kuinka paljon Suomeen oli tuotu epäilyksen alaista pitkäjyväistä riisiä. Suurimmille maahantuojille lähetettiin kysely asiasta. Tuontitietojen ja toimijoilta saatujen tietojen perusteella Masterfoods ja Ruokakesko selvisivät merkittävimmiksi maahantuojiksi. Niiden varastoissa olevista riisieristä otettiin näytteet ja riisierien luovuttaminen markkinoille pysäytettiin. Lisäksi Evira pyysi varastokuntien valvontaviranomaisia tekemään virallisen luovutuskieltopäätöksen epäilyksen alaisista riisieristä, kunnes niiden puhtaus saadaan selvitettyä.
Bioturvayhdistys ihmettelee myös sitä, että Evira sai analyysitulokset gm-riisistä ovat valmistuneet joitain muita EU-maita myöhemmin. Sippolan mukaan riisinäytteiden gm-puhtautta ei voitu heti selvittää, koska gm-tutkimukset Suomessa tekevältä Tullilaboratoriolta puuttui riittävän tarkka analyysimenetelmä. Testitulokset saatiin vasta, kun Tulli sai tarkan menetelmän pystytettyä.
Riisinäytteiden tulokset valmistuivat 27. syyskuuta - 3. lokakuuta. Tiedot tuloksista toimitettiin heti asianomaisille maahantuojille ja gm-riisierien takaisinveto markkinoilta alkoi välittömästi.
