EU haluaa huippuluokan tutkimusta
1.3.2007
Uusi huipputason perustutkimuksen rahoitusorganisaatio esiteltiin tiistaina EU:n tämänhetkisessä pääkaupungissa Berliinissä. Euroopan tiedeneuvosto eli ERC (European Research Council) on osa EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelmaa. Tämä osaohjelma tunnetaan myös nimellä Ideat.
ERC:n tehtävänä on erityisesti nostaa eurooppalainen perustutkimus uudelle tasolle, jotta pystyttäisiin kilpailemaan etenkin USA:n ja muun maailman perustutkimuksen kanssa.
Tiedeneuvoston tarkoituksena on motivoida ja houkutella nuoria huippututkijoita tekemään perustutkimusta EU:n tutkimuslaitoksissa ja yliopistoissa. Myös ulkomaiset huiput ovat tervetulleita, kunhan tutkimus tehdään EU:n sisällä.
ERC:n osuus koko 7. puiteohjelman 50 miljardista eurosta on 7,5 miljardia euroa eli keskimäärin miljardi vuodessa. Ensimmäiselle vuodelle siitä tulee vain noin 300 miljoonaa, mutta rahoitus nousee seuraavina vuosina.
Tiedeneuvoston toiminnan suuntaviivoja on piirtänyt 22 huippututkijasta koottu scientific counsil eli tiedeneuvoston johtoryhmä. Suomesta on mukana professori Leena Peltonen-Palotie.
"Tämä on alku jollekin, jota ei ole ennen ollut. Ilman sitä eurooppalaisella tieteellä ei ole mitään mahdollisuutta tehdä jotain suurta. Kansalliset rahoituskanavat eivät riitä", Peltonen-Palotie sanoo.
ERC:n ensimmäinen rahoitushakukierros on jo käynnissä, ja siihen odotetaan huhtikuun määräaikaan mennessä jopa tuhatta hakemusta nuorilta tutkijoilta. Hakemuksia on arvioimassa 20 paneelia. Niistä kahdessa on suomalaiset puheenjohtajat, professori Ilkka Hanski Helsingin yliopistosta sekä VTT:n pääjohtaja Erkki Leppävuori. Myös muita suomalaisia tieteentekijöitä on paneeleissa jäseninä.
Saksan liittokansleri Angela Merkelin mukaan ERC:n tehtävä on ylittää raja-aitoja, niin kansallisia kuin tieteenvälisiäkin.Hänen mielestään perustutkimukselle ei voi määrätä etukäteen suuntaa. "Monet suuret innovaatiot - vaikkapa penisilliini tai laser - ovat syntyneet odottamatta tai sivutuotteena."
