Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksella tieteellistä ja yhteiskunnallista vaikutusta
17.5.2006
Perustutkimus biotieteiden ja ympäristön tutkimuksenaloilla edistää paitsi tieteen kehitystä myös monia yhteiskunnallisia päämääriä. Tulos käy ilmi Suomen Akatemian tutkimuksen vaikuttavuutta selvittäneessä tuoreessa raportissa, joka on yksi Akatemian vuonna 2006 julkaisemista Suomen tieteen tilaa, tasoa ja vaikuttavuutta kuvaavista SIGHT2006-julkaisuista.
Ympäristön tutkimuksessa yhteiskunnallinen vaikuttavuus on tyypillisintä politiikan ja hallinnon alalla. Näin siksi, että ympäristöasiat ovat viime vuosikymmenenä nousseet vahvasti kansallisen ja kansainvälisen politiikan asialistalle ja samalla synnyttäneet aidon kysynnän alan tutkimustiedolle. Kioton ilmastosopimus ja Itämeren tilan parantamiseen tähtäävät toimet ovat tukeutuneet myös alan tutkimustietoon.
Tutkimuksen vaikuttavuuden seuranta on pitkäjänteistä työtä. Uuden tutkimustiedon näkyminen esimerkiksi lainsäädännössä tai yhteiskunnan toiminnassa vaatii yleensä pitkän ajan. Kokonaisuudessaan yksittäisistä tutkimuksista muodostuva paikoin pirstaleiselta vaikuttava tieteellinen tieto näkyy pitkällä aikavälillä seuraten myös yhteiskunnan ja yksittäisten kansalaisten toiminnassa. Tämä tulee selvästi esiin erityisesti ympäristön tutkimuksen tutkimustulosten vaikuttavuutta arvioitaessa.
Suomen Akatemian biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta pitää tutkimuksen vaikuttavuuden edistämisessä keskeisenä tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän laaja-alaista kehittämistä.
-Ainoastaan tutkimuspuolta kehittämällä vaikuttavuuden kysymyksiä ei kyetä ratkaisemaan. Ratkaisevan tärkeää on edistää aitoa tiedon kysyntää, toimikunta toteaa.
Raportti on julkaistu Suomen Akatemian julkaisusarjassa ja se löytyy myös Akatemian kotisivuilla www.aka.fi kohdassa julkaisut (julkaisusarja)
