Bioteknologian sovellukset käyttöön uuden teknologiaohjelman avulla
16.6.2006
Suomalainen bioteknologiaosaaminen on maailman huippua. Tekes nopeuttaa alan osaamisen laaja-alaista hyödyntämistä ja kehitettyjen sovellutusten käyttöönottoa uuden SymBio – Biotekniikasta tuotantoon -teknologiaohjelman avulla.
Suomessa on viime vuosikymmenen ajan kehitetty korkeatasoisia bioteknologisia menetelmiä, mutta niiden siirtämisessä tuotantoon ei ole edistytty toivotusti. Bioteknistä osaamista voidaan hyödyntää huomattavasti nykyistä laajemmalla sovellusalueella. SymBio-ohjelman tavoitteena onkin tehostaa suomalaisen teollisuuden tuottavuutta bioteknologian avulla.
- Bioteknologiaa hyödyntämällä tehostettu tuotanto on ympäristöystävällisempää ja sekä uudistaa perinteistä teollisuutta että luo uutta liiketoimintaa eri toimialoille. Uudella teknologiaohjelmalla edistetään bioteknologian siirtymistä laajasti yritysten käyttöön, ohjelman päällikkö Teppo Tuomikoski Tekesistä kertoo.
SymBio-ohjelma käynnistyi 15.6.2006 ja jatkuu vuoden 2011 loppuun. Ohjelman kokonaisbudjetti on noin 80 miljoonaa euroa, mistä noin puolet on Tekesin rahoitusta ja puolet tulee ohjelmaan osallistuvilta yrityksiltä.
Lisätietoa:
www.tekes.fi/symbio
