BIOTEC 2006 käynnistyi
12.9.2006
Suomalainen bioalan tutkimus, bioteollisuus, rahoittajat ja alan ammattilaiset kokoontuvat tänään käynnistyvässä biotieteiden erikoistapahtumassa Helsingin Wanhassa Satamassa. Viidettä kertaa järjestettävässä tapahtumassa on esillä menestyneitä yrityksiä ja alan tutkimusosaamista. Tapahtuma koostuu bioalan tutkimustuloksia luotaavista seminaareista sekä tuoteuutuuksia esittelevästä näyttelystä.
Tapahtumassa kuulemme alan vaikuttajien näkemyksiä siitä, millainen tulevaisuus bioalalla on Suomessa ja mitä menestyminen edellyttää. Avajaisissa 12.9. TEKES:in johtaja Martti af Heurlin kertoo lisäarvoa tuottavista innovaatioista ja emeritus professori Sten-Olof Hansén puhuu lääkealan ideoiden muuttamisesta innovaatioksi. Kansainvälistä bioalan näkemystä tuo Clive Birch PricewaterhouseCooperilta.
60-vuotta täyttävä Biobio-seura ja 20-vuotta täyttävä bioalan yritys Finnzymes Oy järjestävät tapahtuman yhteydessä juhlaseminaarin teemalla ”80 vuotta biotieteitä ja bioteknologiaa Suomessa”.
Professori Tuula Honkanen-Buzalski Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta kertoo elintarvikkeiden turvallisuudesta. Seminaarissa kuullaan myös kantasolututkimuksesta, genomiikasta, biotekniikan käytöstä teollisuudessa sekä Suomen Bioteollisuuden koostama keskustelu aiheesta miten houkutellaan bioalan sijoittajia Suomeen.
Omina kokonaisuuksinaan ovat esillä myös biomateriaalien-, diagnostiikan, lääke- ja bioinformatiikan tutkimus.
Lisätietoa tapahtumasta:
