Bioinformatiikan verkkokursseille osallistuneita jo 31 maasta
13.12.2005
Tampereen yliopiston Bioinformatics -hanke palkittiin vuonna 2002 opetusministeriön verkko-opetuksen kehittämisen laatupalkinnolla. Vuonna 2001 aloitettuun bioinformatiikan verkko-opetukseen on nyt osallistunut opiskelijoita 31 maasta.
Bioinformatiikassa käytetään ja kehitetään menetelmiä, joiden avulla voidaan saada uutta tietoa suurista biologisista data-aineistoista, kuten eliön koko perimän DNA-sekvenssistä. Keskeistä on paitsi tietojen analyysi, myös tiedon varastointi- ja hakumenetelmät ja visualisointi.
Bioinformatiikka on poikkitieteellinen tutkimusala, jossa tarvitaan osaamista niin biotieteistä ja lääketieteestä kuin tietojenkäsittelystä ja tilastotieteestä. Nykyisin DNA:n emäsjärjestykset, proteiinien aminohappojärjestykset ja proteiinien rakenteet ovat olennaista taustatietoa kaikessa molekyyleihin suuntautuvassa tutkimustyössä eli suuressa osassa biologista ja lääketieteellistä tutkimusta. 70 prosenttia osallistujista on ollut molekyylibiologian ja biotieteiden opiskelijoita ja tutkijoita.
Vapaus aikataulun ja opiskelukielen valintaan ovat lisänneet bioinformatiikan verkkokurssin suosiota. Noin 15 prosenttia opiskelijoista on ollut ulkomailta suomalaisiin yliopistoihin tulleita ja vajaa 3 prosenttia on opiskellut kokonaan ulkomailta käsin.
Verkkokurssit kuuluvat Tampereen yliopiston bioteknologian koulutusohjelman bioinformatiikan suuntautumisvaihtoehtoon, ja ne tulevat kuulumaan Tampereen ja Turun yliopistojen yhteiseen bioinformatiikan kansainväliseen maisterikoulutusohjelmaan, joka alkaa syksyllä 2006.
