Benecol ravitsemuskeksintöjen top 10 -listalla
24.2.2009
Suomalaiseen innovaatioon perustuva, kolesterolia alentava kasvistanoliesteri on yksi parhaista ravitsemusinnovaatioista, kirjoittaa European Journal of Clinical Nutrition -tiedelehti.
Lehdessä tammikuussa 2009 julkaistu artikkeli listaa Benecolin maailman kymmenen tärkeimmän ravitsemusinnovaation joukkoon. Artikkelissa esiteltiin vuosina 1976–2006 tehtyjä merkittäviä ravitsemus- ja terveyskeksintöjä.
Lista perustuu kyselyyn, joka tehtiin vuonna 2006 Hollannissa pidetyssä seminaarissa. Valtaosa seminaarin noin 130 osallistujasta oli hollantilaisia ravitsemus- tai terveysalan tutkijoita ja tiedemiehiä.
Parhaaksi keksinnöksi äänestettiin foolihappo, jonka riittävästä saannista huolehtiminen voi estää lapsen synnynnäisiä epämuodostumia. Foolihapon puutosta esiintyy raskauden aikana. Listalla ovat myös kalaöljy, D-vitamiini ja diabeteksen ehkäiseminen ruokavalion avulla.
Benecol on elintarvikeyhtiö Raision kansainvälisesti omistama tavaramerkki. Kasvistanoliesteri on Raision maailmanlaajuisesti patentoima ainesosa. Kasvistanoliesteriä on vain Benecol-tuotteissa.
