Turun Biolaakso Oy:n toimitusjohtajaksi Kai Lahtonen
8.10.2004
Turun Biolaakso Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu FM, KTM Kai
Lahtonen (51). Lahtosella on pitkä kokemus suomalaisesta lääke- ja
bioteknologisesta teollisuudesta. Hän aloitti uransa
Farmos-Yhtymässä tutkimuskemistinä ja on sen jälkeen toiminut Orion
Pharmassa kansainvälisen markkinoinnin, markkinakehityksen ja
markkinatutkimuksen johtotehtävissä. Turun Biolaakson palvelukseen
Lahtonen siirtyy Hormos Medical Oyj:n palveluksesta, jossa hän
toimi markkinoinnin ja liiketoiminnan kehittämisen johtajana.
Hormos Medicalissa hän on vastannut mm. lääkekehitysprojektien
lisensoinnista kansainvälisille lääke- ja bioteknologiayrityksille.
Toimitusjohtajan valintakriteereissä painotettiin kokemusta bioliiketoiminnasta, alan erikokoisista yrityksistä sekä kansainvälisestä toiminnasta. Paikalle haluttiin bioalan liiketoimintaosaaja, jolla on kokemusta sekä yritysten välisestä että yritysten ja tutkimusalan välisestä yhteistyöstä. - Lahtosella on kokemusta myös bioalan yritystoiminnan kasvattamisesta, markkinoinnista sekä rahoituksen hankinnasta, korostaa valintaan ja noin kolmenkymmenen hakijan tasoon tyytyväinen Turun Biolaakso Oy:n hallituksen puheenjohtaja Aila Harjanne. Kai Lahtonen aloittaa työnsä Turun Biolaakso Oy:n toimitusjohtajana välittömästi.