Tietoista riskinottoa
28.1.2004
(Kauppalehti) Bioyritysten rahoituksen tuloksia on odotettava vielä muutama vuosi.
Teknologian kehittämiskeskus Tekes on viime vuosina ottanut tietoisen riskin rahoittaessaan bio- ja kemianteknologian yrityksiä. Lähtökohtana on ollut saada alasta uusi tukijalka Suomen taloudelle. Suomessa bioteknologia on nähty tulevaisuuden alana, mutta menestyvien korkean teknologian yritysten synnyttäminen on vaikeaa. Esimerkiksi lääkkeiden kehitystyö vie vuosia, mikä vaatii rahoittajilta kärsivällisyyttä. Panostuksen tuloksia on vielä maltettava odottaa.