Sitra etsii asiantuntijaa biosalkkunsa ulkoistamiseksi
6.10.2004
Sitra on päätymässä siihen, että se palkkaa investointipankin tai
muun asiantuntijan selvittämään, miten Sitran biosalkku voitaisiin
ulkoistaa niin, että samalla turvataan kansalliset edut.
Ulkoistamisen pääperiaatteena on ajatus, että perustettaisiin kansainvälinen bioteknikkkarahasto, jossa olisi mukana sekä kotimaisia että ulkomaisia suursijoittajia. Sitra saattaisi itsekin olla kyseisessä rahastossa osakkaana.
Nyt aloitetussa prosessissa on tarkoitus ulkoistaa 20 ns. kypsässä vaiheessa olevan biotekniikkayrityksen rahoitus. Niiden tuotekehitys on edennyt siihen vaiheeseen, ettei Sitra pysty enää yksin vastaamaan tarvittavista miljoonainvestoinneista.
Selvitysmies nimitettäneen tehtäväänsä lokakuun aikana ja päätöksiä biosalkun kohtalosta odotetaan ensi vuoden loppupuolella. Sitra jatkaa bioyritysten rahoitusta selvitysprosessin ajan. Tulevaisuudessa Sitra aikoo hakea sijoituskohteekseen esimerkiki terveydenhuollon teknologiaan erikoistuneita yrityksiä ja suuntaa näin rahoitustaan pois varsinaisesta lääkekehityksestä.