Biotie Therapies Pohjois-Amerikan lääkemarkkinoille
22.7.2004
Turkulainen bioteknologiayhtiö Biotie Therapies on solminut
ehdollisen yhteistyösopimuksen yhdysvaltalaisen lääkekehitysyhtiön
Somaxon Pharmaceuticalsin kanssa. Sopimus koskee sairaalloisen
pelihimon hoitoon tarkoitetun nalmefeenituotteen oikeuksia
Pohjois-Amerikassa. Pelihimosta kärsiviä arvioidaan yksistään
Yhdysvalloissa olevan noin 8 miljoonaa.
Ensi vaiheessa Somaxon maksaa Biotielle optiomaksua 200 000 dollaria ja mikäli Yhdysvaltain lääkevalvontaviranomaiset hyväksyvät tuotteen viimeisen vaiheen jatkotutkimukset, lisenssisopimuksen allekirjoitusmaksuna kolme miljoonaa dollaria. Lisäksi tulee tutkimuksen etenemiseen liittyviä etappimaksuja 10 miljoonaa dollaria sekä rojaltituottoja tuotteen myynnistä.
Nalmefeenistä on saatu hyviä tutkimustuloksia myös alkoholistien hoidossa, ja Somaxonilla on optio myös alkoholismin hoitoon käytettävän nalmefeeniuotteen oikeuksista Pohjois-Amerikassa. Alkoholisteja ja alkoholin liikakäyttäjiä arvioidaan olevan länsimaissa 30-60 miljoonaa. Biotie neuvottelee parhaillaan nalfemeenioikeuksista myös Euroopan markkinoilla.