Zora Biosciences kaupallistaa VTT:n bio-osaamista
2.7.2007
VTT on perustanut Pohjoismaiden ainoan aineenvaihduntatuotteiden tutkimukseen keskittyvän yrityksen, Zora Biosciences Oy:n. Yritys kehittää biomarkkereita eli tunnisteita, joiden avulla voidaan määrittää esimerkiksi varhaisia sokeri- ja sydänsairauksiin liittyviä tautitiloja sekä seurata lääkkeiden tehoa ja turvallisuutta. Yhtiö lähtee liikkeelle vahvan kotimaisen ja ulkomaisen pääomasijoituksen turvin.
Zora Biosciences Oy:n erikoisosaamisalueena on aineenvaihduntatuotteiden tutkimus eli metabolomiikka, joka on merkittävä lääkekehityksen ja biotieteiden edistäjä. Maailmanlaajuisesti vain muutama yritys on erikoistunut metabolomiikkaan, Pohjoismaissa Zora Biosciences on ainoa.
Zora tarjoaa laboratorioalan palveluita lääketeollisuuden tarpeisiin metabolomiikan ja bioinformatiikan alueella. Tämän lisäksi yritys kehittää työkaluja muun muassa sokeri- ja sydäntautien ennustamiseen ja määrittämiseen. Verestä tai muista kudoksista tehtävät biomarkkerianalyysit mahdollistavat sairastumisriskin ennakoinnin ja yksilöllisemmän lääkinnän suunnittelun.
