Turku Science Park ja Heidelberg Technology Park yhteistyöhön
27.6.2008
Saksalainen Technologiepark Heidelberg GmbH ja Turku Science Park Oy ovat solmineet bioteknologiaan keskittyvän yhteistyösopimuksen. Se tähtää tietojen vaihtoon tieteellisten innovaatioiden kaupallistamiseksi sekä yrityshautomoissa olevien uusien yritysten kansainvälistämiseksi.
- Käytännössä selvitämme esimerkiksi mahdollisuuksia teknologiansiirtoon ja lisensointeihin, yhteisiin partnerointitapahtumiin sekä tieteellisiin seminaareihin. Yhteydenpitoa tiivistetään luonnollisesti myös internet-sivujen, julkaisujen ja yleisen informaation vaihdon kautta, kertoo Turku Science Park Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Kouvonen. Yhtenä sisällöllisenä painopisteenä tulee olemaan lääketieteellinen kuvantaminen, voimakkaasti kehittyvä ala, jolla molemmat tiedepuistot ovat vahvoja.
-Sopimus pyrkii korostetusti käytännön toimiin, yhteisiin hankkeisiin ja tuloksiin. Turku Science Parkilla ja meillä on paljon yhteistä: toimintatapa, painopistealueet sekä yritys- ja tiimirakenteet, korostaa Heidelbergin teknologiapuiston toimitusjohtaja Klaus Plate. Hän kaavailee kehityksen johtavan lisensointeihin myös kolmenvälisessä yhteistyössä, johon Heidelbergin ja Turun lisäksi osallistuu Milano.
Heidelberg Technology Park on Euroopan kuuluisimpia biolääketieteellisen yritystoiminnan ja tutkimusosaamisen keskittymiä. Viime vuosina sen toiminta on laajentunut myös ympäristöteknologiaan. Heidelberg Technology Park aloitti toimintansa Saksan ensimmäisenä bioalan tiedepuistona vuonna 1985 ja sitä on laajennettu useaan otteeseen.
