Turku Science Park haluaa uudistaa toimintamallinsa
30.1.2007
Turku Science Parkilla on tarve entistä määrätietoisemmin keskittyä ydinosaamiseen ja harjoittaa kansainvälistä yhteistyötä kärkitoimialoilla. Uusiksi työkaluiksi ehdotetaan kärkitoimialojen – bioteknologian sekä tieto- ja viestintäteknologian – osakeyhtiömuotoisia kiihdyttämöjä, jotka kasvattavat kilpailukykyisiä yrityksiä kansainvälisille markkinoille.
Perustettavat kaksi osakeyhtiömuotoista, kaupallisilla periaatteilla toimivaa kiihdyttämöä palvelevat kasvuhakuisia yrityksiä kehittämään liiketoimintaansa vaativassa kansainvälisessä ympäristössä.
- Kiihdyttämöihin panostaminen lisää liiketoiminnan ansaintamahdollisuuksia ja mahdollistaa sijoitukset alkaviin yrityksiin, sanoo Turku Science Park Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Kouvonen.
Uuteen toimintamalliin kuuluu myös elinkeinopoliittisten palvelujen tuotteistaminen. Näitä ovat esimerkiksi yrityskehitys- ja hautomopalvelut, osaamiskeskusohjelmien hallinnointi, teknologiaohjelmien hyödyntäminen sekä klustereiden ja tiedepuistoalueen markkinointi ja viestintä.
Nykyisten tytäryhtiöiden, ICT Turku Oy:n ja Turun Biolaakso Oy:n, toiminta keskitetään Turku Science Park Oy:hyn. Niiden henkilöstöstä suurin osa siirtyy emoyhtiöön ja osa kiihdyttämöjen palvelukseen.
Esitys oli 29.1. esillä Turun kaupunginhallituksen iltakoulussa, kaupungin päätöksiä asiassa odotetaan kevään kuluessa.
