Tekesin verkosto laajenee Kiinassa
31.1.2007
Tekesin teknologiayhteistyö vahvistuu Etelä-Kiinassa Shenzhenin alueella, pääkaupungissa Pekingissä sekä Shanghain pohjoispuolella sijaitsevassa Jiangsun provinssissa. Tekesin pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara allekirjoitti alkuviikolla alueiden viranomaisten kanssa yhteistyöasiakirjat, joiden ansiosta suomalaiset pääsevät verkottumaan Kiinan huippututkijoiden ja yritysten kanssa entistä helpommin.
Kiinassa viranomaisten väliset sopimukset ovat tärkeitä, sillä ne avaavat ovia tärkeisiin tutkimuslaitoksiin ja helpottavat kiinalaisten osapuolten rahoituksen saamista yhteisiin tutkimus- ja tuotekehitysprojekteihin.
Sopimuksissa mainitaan yhteistyöaloiksi muun muassa bioteknologia, tieto- ja viestintäteknologia, energia- ja ympäristöteknologiat, terveydenhuollon teknologiat, uudet materiaalit, nanoteknologia, digitaalinen media, teollinen muotoilu, paperi- ja metsäteollisuuden teknologiat sekä teknologioiden kaupallistaminen.
Kiina investoi USA:n jälkeen maailman toiseksi eniten t&k-toimintaan ostovoimakorjatuin hinnoin laskettuna. OECD:n mukaan Kiinan ennustetaan ohittavan EU:n absoluuttisissa tutkimus- ja kehitysinvestoinneissa vuoteen 2010 mennessä.
Uudet sopimukset täydentävät Tekesin luomaa Kiinan-verkostoa niin, että Tekesillä on nyt toimivat yhteistyösuhteet käytännössä kaikkialle Kiinaan.
Tekes on solminut aiemmin yhteistyösopimuksen Shanghain tiede- ja teknologiakomission kanssa. Viime joulukuussa Tekes sopi vuoden jäsenyydestä Tsinghua University Industry Cooperation Committee:ssa (UICC). Jäsenyys lisää tiedonvaihtoa ajankohtaisista tutkimushankkeista ja yhteistyömahdollisuuksista Tsinghuan yliopiston ja Tekesin välillä. Monissa yliopistovertailuissa Tsinghua sijoittuu Kiinan ensimmäiseksi. Se on muun muassa Kiinan ykkösyliopisto tieteen ja teknologian julkaisuindekseissä.
