Tekes luottaa biotekniikkaan
25.1.2007
Teknologian kehittämiskeskus Tekes vähensi viime vuonna rahoitustaan biotekniikan yrityksille, mutta muutos ei ollut suuri. Suomessa käytävä vilkas keskustelu biotekniikan yritysten vaikeuksista ei ole johtanut Tekesissä merkittäviin uusiin linjauksiin rahan jaossa.
Biotekniikkayrityksiä Tekesin rahoituskohteissa on runsaat sata, ja niiden tutkimusta Tekes rahoitti viime vuonna yhteensä 25,7 miljoonalla eurolla. Edellisvuonna summa oli 27,3 miljoonaa. Huippuvuodesta 2002 rahoitus on toki vähentynyt selvästi, yli kahdeksalla miljoonalla eurolla vuodessa.
Tekes rahoittaa biotekniikan tutkimusta myös yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Tähän rahaa käytettiin viime vuonna 23 miljoonaa euroa eli miljoona euroa edellisvuotta vähemmän.
Lista Tekes-tuen suurimmista saajista vuonna 2006 ei ole kärkipäästään niin biotekniikkapainotteinen kuin aiemmin, sillä monien vuosikausia paljon tukea saaaneiden bioyritysten rahoitus on vähentynyt selvästi.
Biotie Therapies sai vielä 2004 4,6 miljoonaa euroa Tekes-rahaa, viime vuonna enää kaksi miljoonaa. Amerikkalais-omistukseen siirtyneen Hormos Medicalin tuki on lasknut samassa ajassa 2,6 miljoonasta 0,4 miljoonaan, Fibrogen Oy:n 2,4 miljoonasta 0,4:ään.
Toistaiseksi biotekniikassa vain yksi miljoonaluokan tukien saaja on lopettanut toimintansa. Turkulaisen Juvantia Pharman voimat loppuivat viime vuonna. Yritys ehti saada Tekes-tukea yli kymmenen miljoonaa euroa.
