Tekes jatkaa bioalan rahoittamista
31.10.2006
Bioteknologia säilyy yhtenä Tekesin painopisteteknologioista. Tekes etsii uusia rahoituskohteita bioteknologian hyödyntämiseksi entistä laajemmilla sovellusalueilla, mutta tiukentaa bioalan rahoituskriteereitä.
- Bioteknologiaan on Suomessa panostettu paljon. Jatkossa strategisen tutkimuksen perusosaamista kehitetään Tekesin rahoituksella fokusoidusti ja tehostetaan pitkäjänteisellä työllä kehitetyn osaamisen kaupallistamista. Bioteknisiä menetelmiä pitää tuoda uusille toimialoille ja julkisen tutkimuksen painopistealueita kehittää entistä enemmän teknologiaa hyödyntävien yritysten näkökulmasta", sanoo Tekesin teknologiajohtaja Merja Hiltunen.
Suomessa bioalalle tarjolla oleva pääomarahoituksen määrä on vähentynyt. Koska bioala toimii lähtökohtaisesti globaaleilla markkinoilla, Tekes haluaa kannustaa yrityksiä kilpailemaan jo varhaisessa vaiheessa kansainvälisestä rahoituksesta eikä tukeutua pelkästään kotimaiseen rahoitukseen.
- Korostamme bioalan rahoituskohteiden valinnoissa liiketoimintasuunnitelman realistisuutta. Rahoitusehtoja tiukennetaan erityisesti lääkekehityksen osalta, kertoo Tekesin toimialajohtaja Ari Grönroos.
Tekesin uusien bioalan rahoituslinjausten tavoitteena on pienentää bioyritysten rahoitukseen liittyviä riskejä. Tämä ei tarkoita sitä, että riskialttiimpien tutkimus- ja kehitysprojektien rahoituksesta luovuttaisiin kokonaan.
- Myös riskialttiiden sektoreiden alkuvaiheen yritysten rahoitusta jatketaan, mutta aiempaa tarkemmin kriteerein", Grönroos linjaa.
Vaikka Tekes kiristääkin lääkekehitysrahoituksen ehtoja, se haluaa edelleen osallistua lääkealan aktiiviseen kehittämiseen. Tekes on käynnistänyt yhdessä alan yritysten kanssa lääketeollisuuden kilpailukyvyn parantamiseen tähtäävän teknologiaohjelman valmistelun. Valmistelun aikana selvitetään alan menestymisen kannalta keskeiset kehittämiskohteet. Valmistelu päättyy huhtikuuhun 2007 mennessä.
