Systems Biology Worldwide Oy on ostanut 4Pharman
26.3.2009
Suomalais-intialainen lääke- ja bioteknologiatutkimuksen kehitysyritys Systems Biology Worldwide Oy on ostanut 4Pharman. 4Pharma on erikoistunut Life science -alaan ja erityisesti kliinisten lääketutkimusten tiedonhallintaan ja tilastolliseen analysointiin. Se kuuluu omalla alallaan Pohjoismaiden suurimpiin yrityksiin.
Systems Biology Worldwiden tavoitteena on tehdä yritysostoja siten, että sen palvelut laajenevat kattamaan koko lääkekehityksen arvoketjun. 4Pharma tuo SBW:lle jalansijan lääkekehityksen kliiniseen tutkimukseen. Asiakaskunta kasvaa yli sataan yritykseen ja tutkimuslaitokseen 18 maassa.
4Pharma toimii jo Euroopan ja USA:n markkinoilla. Kaupan myötä sille avautuu nopeampi pääsy Intian markkinoille.
– Intiassa toimii jo nyt valtaosa kansainvälisistä suurista lääke- ja bioalan palveluyrityksistä, ja markkinoiden ennustetaan kasvavan voimakkaasti. Nyt pystymme hyödyntämään Intian huippuosaamista informaatioteknologiassa ja Life Science -alalla, sanoo Systems Biology Worldwiden toimitusjohtaja Juho Eväsoja.
Systems Biology Worldwide Oy on vuonna 2007 perustettu Helsingin yliopiston rahastojen ja intialaisen Tooltech Global Engineering Pvt Ltd:n yhteisomistuksessa oleva suomalainen kehitysyritys. Vuonna 2002 Turussa perustetulla Oy 4Pharma Ltd:llä on toimistot Turussa ja Tukholmassa.
