Suomen bio- ja lääkeala esillä Lääkeklusterin seminaarissa
2.4.2006
Suomen Lääkeklusterin järjestämässä lehdistölle ja kutsuvieraille suunnatussa seminaarissa tarkasteltiin maamme bio- ja lääkealan kokonaisuutta rahoituksen ja kaupallistamisen näkökulmasta. Kansainvälistymistä pidettiin yhä selvemmin elinehtona myös alan palveluyrityksille. Seminaarissa tuotiin yritysesimerkkien kautta esille eri bioyritysten valitsemia kansainvälistymistapoja.
Kokouksen puheenjohtaja Esa Soppi M.I.T. Consulting Ltd:sta kuvasi lääkekehityksen tavanomaisen syklin ideasta tuotteeksi. Kun patenttiaika on rajallinen ja tuotekehitysaika riskialtis ja pitkä, jää onnistuneellekin tuotteelle tehollista patentin suojaamaa markkinointiaikaa vain noin 7-10 vuotta. Tänä aikana olisi saatava katettua kustannukset tuotekehityksestä, riskienhallinnasta, rekisteröinneistä ja muista viranomaisten lupamenettelyistä ja vielä tehtävä voitotkin. Maailman lääkemarkkinoista USA kattaa puolet, Eurooppa kokonaisuudessaan noin neljänneksen ja Japani runsaat kymmenen prosenttia.
Vertailtaessa bioyritysten tilannetta tuotekehityksen rahoituksessa Euroopassa ja USA:ssa, on USA porhaltanut Euroopan ohi suunnilleen vuoden 1996 paikkeilla. Siihen asti Euroopassa pantiin lääke-alan tuotekehitykseen enemmän rahaa kuin USA:ssa, nyt panostukset ovat USA:ssa lähes tuplat Eurooppaan verrattuna. Koko bioalalla työskentelee Euroopassa noin 95 000 ihmistä, USA:ssa noin 172 000. Suhteessa yritysten liikevaihtoon Eurooppassa tutkimukseen ja tuotekehitykseen investoidaan noin 32 % yritysten liikevaihdosta, USA:ssa 39 %. Riskirahaa on USA:ssa saatavilla moninkertaisesti Eurooppaan verrattuna.
Keskustelu sivusi myös kotimaisen biorahoituksen tilannetta, joka todettiin edelleen hyvin tukalaksi eikä ulkomaisia sijoittajiakaan ole onnistuttu tänne saamaan. Keskustelua kommentoi myös seminaaria kuuntelemassa ollut Sitran Pauli Marttila, jonka mielestä tilanteen kääntymisestä parempaan suuntaan olisi jo merkkejä.
Turun Biolaakso Oy:n toimitusjohtaja Kai Lahtonen kiteytti bio- ja lääkealan tilanteen toteamalla ettei bioteknologia ole mikään itseisarvo vaan sitä soveltaen pystytään tuottamaan uusia tuotteita ja palveluja monilla aloilla, ei pelkästään lääkesovelluksissa vaan myös maataloudessa, ympäristöteknologiassa, teollisuuden prosesseissa ja energiatuotannossakin.
Suomen Lääkeklusteri on sisäasiainministeriön rahoittamaan osaamiskeskusohjelmaan kuuluva hanke, josta on syntynyt koko maan lääkealan toimijat yhdistävä, eri osa-alueisiin keskittyvin työryhmin toimiva verkosto. Kokonaisuutta koordinoi Turun Biolaakso Oy.
Seminaarista lisää:
Seminaariesitykset Suomen Lääkeklusterin sivuilla:
