Professori Jacobsin yksikkö jälleen huippuohjelmaan
15.12.2006
Suomen Akatemia on valinnut Tampereen yliopiston FinMIT-tutkimusyksikön eli Suomalaisen mitokondriotautien ja ikääntymisen tutkimusyksikön kansalliseen tutkimuksen huippuyksikköohjelmaan vuosiksi 2008 - 2013. FinMIT valittiin huippuyksiköksi myös vuosiksi 2002 - 2007.
-Toisella huippuyksikkökaudella tavoitteemme on kehittää mitokondriotauteihin ja ikääntymiseen liittyvien tutkimustulostemme perusteella konkreettisia hoitokeinoja. Akatemian luottamus siihen, että pystymme tekemään näin auttaa meitä myös hankkimaan välttämättömän lisärahoituksen ja rekrytoimaan huippututkijoita, joita projektissa tarvitaan, akatemiaprofessori Howy Jacobs Tampereen yliopiston lääketieteellisen teknologian instituutista sanoo.
- Päätavoitteemme on kartuttaa tietoa tautien solutason mekanismeista ja niiden avulla kehittää hoitoja näihin tauteihin, joihin toistaiseksi ei ole tarjolla mitään parantavaa hoitoa, toteaa Jacobs.
