Inionin amerikkalaisjakelija ollut pettymys
8.12.2005
Biohajoavia implantteja, kuten elimistössä liukenevia ruuveja ja levyjä, kehittävän ja valmistavan Inionin tuotantomäärät ovat kehittyneet hyvin, mutta markkinoille asti tuotteet eivät ole riittävästi päätyneet. Isolta osin tuotteet ovat juuttuneet jakelijan, amerikkalaisen Strykerin varastoon. Stryker hoitaa jakelua 14 maassa Euroopassa sekä USA:ssa ja Kanadassa, joissa on puolet Inionin markkinoista.
Toimitusjohtaja Auvo Kaikkosen mukaan viime vuonna valmistetuista tuotteista lähes puolet on jäänyt Strykerin varastoon. Inion on etsinyt uusia jakelukanavia ja uusien partnereiden kanssa ollaan pääsemässä sopimukseen.
Inionin nykykurssi on painunut alle listautumishinnan. Tasan vuosi sitten Lontoon pörssiin listautuneen tamperelaisyhtiön kurssi oli 1,87 euroa, mutta nousi ensimmäisenä päivänä 2,36 euroon. Paras noteeraus tehtiin helmikuussa, kun Inionista maksettiin 2,99 euroa.
Helmikuun jälkeinen aika on ollut lähes yhtämittaista alamäkeä. Viime viikon perjantaina kurssi oli 1,09 euroa laskettuaan päivässä kymmenyksen. Toimitusjohtaja Kaikkosen mukaan kurssi laski ilman syytä.
Koko vuoden osalta Inionin tappio on liikevaihtoa suurempi. Tavoitteena on, että vuonna 2008 tulos olisi plussalla.
