Faron Pharmaceuticals etenee kliinisiin tutkimuksiin
5.3.2007
Lääkekehitysyhtiö Faron Pharmaceuticals on siirtänyt yhtiön kolme pisimmälle edennyttä lääkekehitysprojektia uuteen, samannimiseen tytäryhtiöön, joka jatkaa näiden hankkeiden lääkekehitystyötä. Uusi yritys erikoistuu verisuonimuutoksiin, kudosvammoihin, tulehduksiin ja syövän leviämisen estoon.
- Uuden tytäryhtiön perustaminen oli alkuperäisen strategiamme mukaista, sanoo Faronin toimitusjohtaja Markku Jalkanen. - Tämä mahdollisti myös vieraan pääoman sijoitukset, joista ensimmäinen tehtiin uuden yhtiön perustamisen yhteydessä. Määrältään 325.000 euron yksityinen sijoitus yhtiön liikevaihdon ja Tekesin projektituen kanssa mahdollistaa Jalkasen mukaan projektien viemisen suunnitelmien mukaisiin kliinisiin tutkimuksiin. Yhtiön tarkoituksena on kuitenkin solmia aikaisen vaiheen kehitys- ja lisenssisuhteita muiden lääkeyhtiöiden kanssa.
Vanha Faron toimii nimellä Faron Ventures Oy ja keskittyy uusien keksintöjen alkuvaiheen tunnistamiseen ja kehittämiseen.
