Biotieteet suuntaavat Intiaan
2.6.2006
Lääke- ja biotekniikkayhtiöt suuntaavat tutkimuspanoksia Intiaan, missä siirryttiin vuosi sitten menetelmäpatentista tuotepatenttiin. Aiemmin intialaiset lääkeyhtiöt valmistivat uusilla menetelmillä muualla patentoituja lääkkeitä, mutta suunta on nyt muuttumassa.
Paine innovaatioiden löytymiselle on kova, sillä 80 prosenttia maailman eniten myydyistä lääkkeistä (arvo 104 miljardia vuodessa) menettää patenttisuojan vuoteen 2010 mennessä ja kohtaa geneerisen kilpailun. Myös intialaiset piraattivalmistajat suuntaavat katseensa Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin, joista ne etsivät kumppaneita.
Intiassa on 20 000 yhtiötä, joista kymmenen suurinta hallitsee 30 prosenttia markkinoista. Intialaisyhtiöt liittoutuvat nyt suurten eurooppalaisten ja amerikkalaisten yhtiöiden kanssa, jotka vievät tuotekehitystä ja tutkimustyötä Intiaan, mutta ulkoistavat myös valmistusta maahan.
Tyypillisesti innovaatiot syntyvät suurten lääkeyhtiöiden ulkopuolella pienissä bioalan yrityksissä, joista ne ostetaan suuryhtiöihin. Vuonna 2015 bioalan yritykset olivat jo innovaatioiden päälähde.
Vuosittaiset kasvuodotukset Intian ja Kiinan biotieteissä ovat yli 15 prosenttia vuodessa seuraavan kymmenen vuoden aikana, kun muualla kasvuluvut jäävät alle kymmenen prosentin.
