BioTie antoi tulosvaroituksen
25.5.2007
Biotekniikkayritys Biotie Therapies on antanut tulosvaroituksen, jonka syynä ovat muutokset Biotien ja tanskalaisen H. Lundbeckin lisenssisopimuksessa alkoholismilääke nalmefeenin markkinoinnista.
BioTie uskoo, että muutokset laskevat sen aiemmin ennakoitua liikevaihtoa. Aiemmin yhtiö arvioi pääsevänsä tänä vuonna voitolle. Yhtiö ennakoi vuoden 2007 tuloksen paranevan vuoteen 2006 verrattuna, mutta koko vuoden 2007 tuloksen muodostuvan tappiolliseksi. Aiemmin yhtiö ennakoi tekevänsä voittoa tänä vuonna.
Yhtiöt hakevat nalmefeenille koko Euroopan unionia kattavaa myyntilupaa. Lundbeck tekee uusia kliinisiä tutkimuksia lääkkeellä myyntilupahakemuksen vahvistamiseksi. Tutkimusten odotetaan käynnistyvän vuonna 2008.
Viime syksynä Britanniaan jätetty myyntilupahakemus saatetaan vetää takaisin koko EU:n kattavan keskitetyn hakumenettelyn vuoksi.
BioTie on tutkinut kehittämänsä nalmefeenin turvallisuutta ja tehoa yhteensä 1 200 potilaalla; mukaan lukien kahdessa vaiheen III tutkimuksessa Isossa-Britanniassa ja Suomessa alkoholismista ja alkoholiriippuvuudesta kärsivillä potilailla.
Nalmefeeni on ensimmäinen tablettivalmiste, joka on kliinisissä tutkimuksissa vähentänyt alkoholin suurkulutusta.
