Kasvien kuivuudenkestoon vaikuttava geeni tunnistettu
28.2.2008
Helsingin yliopiston professori Jaakko Kangasniemen tutkijaryhmä on löytänyt yhteistyössä University of Californian tutkijoiden kanssa geenin, joka vaikuttaa
kasvien elintärkeisiin mekanismeihin, kuten yhteyttämiseen ja veden haihduttamiseen. Nyt tunnistetulla geenillä on keskeinen rooli ilmarakojen avautumisen ja sulkeutumisen sääntelyssä. Löytö mahdollistaa esimerkiksi paremmin kuivuutta kestävien viljelykasvien kehittämisen.
Ilmastonmuutoksen myötä ilmarakojen säätelymekanismin tunteminen on entistäkin ajankohtaisempaa. Kuivuudesta kärsivien alueiden määrä on kasvamassa ja samaan aikaan maapallon väkiluku on nousussa. Ruokatuotannon turvaamiseksi yhä kuivempia alueita pitäisi saada
viljelyskäyttöön. Kuivilla alueilla selviytyvien viljelykasvien kehittelyssä auttaa kosteuden haihtumiselle keskeisten ilmarakojen toimintamekanismin tuntemus.
Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat kohonneet otsoni- ja
hiilidioksidipitoisuudet sekä muut laskeumat asettavat kasveille omat haasteensa. Kasvit suojautuvat esimerkiksi kohonnutta otsonipitoisuutta vastaan sulkemalla lehtien ilmaraot. Suojelumekanismi minimoi kasvin vauriot, mutta samalla se pysäyttää yhteyttämisen ja kasvin kasvu
tyrehtyy. Toisentyyppinen kasvi saattaisi kuitenkin selvitä muuttuneissa olosuhteissa. Tutkimustulokset tarjoavat perinnöllisyystutkijoille uuden työkalun suunnitella vastustuskykyisiä kasveja.
Geenilöydös julkaistiin eilen Nature-lehden verkkosivuilla.
