Boreal Kasvinjalostus hakee lupaa muuntogeenisen perunan koeviljelylle
17.2.2004
(Finfood) Kyseessä on teollisuusperuna, jota ei käytetä elintarvikkeeksi.
Boreal Kasvinjalostus hakee lupaa geenitekniikan lautakunnalta muuntogeenisen perunan koeviljelylle. Lupa koskee perunalajikkeita, joiden sisältämän tärkkelyksen määrää on nostettu geenimuuntelun avulla.
Vuosina 2004 - 2008 toteutettavassa kenttäkokeessa on
tavoitteena selvittää muuntogeenisten perunalinjojen tärkkelyspitoisuus, muu teollinen laatu sekä viljelyominaisuudet pelto-oloissa.
Jos geenitekniikan lautakunta myöntää luvan koeviljelylle, ensimmäisiä tutkimustuloksia saadaan jo ensi syksynä. Koe on tarkoitus toteuttaa Jokioisissa. Kenttäkokeet toteutetaan tarkan ennakkosuunnitelman mukaan ja kaikki kasviaines korjataan tarkasti pois pellolta kasvukauden päätyttyä.
Suomessa on aikaisemmin tehty kaikkiaan 18 viljelykoetta gm-kasveilla avoimessa ympäristössä, pellolla tai metsässä. Tällä hetkellä on meneillään ainoastaan kaksi kenttäkoetta, molemmat gm-koivuilla.
Yleisöllä on oikeus tutustua Borealin hakemusasiakirjoihin ja saada niistä jäljennös sekä esittää hakemuksesta kirjallisia mielipiteitä 16.4.2004 mennessä. Lisätietoa geenitekniikan lautakunnan kotisivulla:
http://www.geenitekniikanlautakunta.fi