Yersinia -suvun bakteerit tutkittavina
10.6.2009
Helsingin yliopistossa tarkastetussa Saija Hallanvuon väitöskirjassa on tutkittu elintarvikevälitteisiä Yersinia -suvun taudinaiheuttajia. Yersinia enterocolitica ja Y. pseudotuberculosis aiheuttavat rajuja suolisto-oireita, joita voidaan erheellisesti luulla umpilisäketulehdukseksi. On tärkeä tunnistaa Yersinia -suvun bakteerit ja selvittää tartuntareitit, jotta bakteerien aiheuttamat epidemiat voitaisiin ehkäistä ennakkoon.
Työssä selvitettiin tunnistamiseen soveltuvia molekyylibiologisia menetelmiä, jotta bakteerien tartuntareitit selviäisivät ja ne varmuudella tunnistettaisiin.
Tutkimuksessa kehitetty PFGE genotyypitysmenetelmä osoittautui käyttökelpoiseksi Y. pseudotuberculosiksen aiheuttamien epidemioiden selvityksessä. Muitakin tyypitysmenetelmiä pystyttiin hyödyntämään bakteerien tutkimuksessa. Lisäksi löydettiin epidemiaa välittänyt elintarvike, jäävuorisalaatti. Elintarvikevälitteinen tartunta ihmiseen on ensimmäisen kerran näytetty toteen.
Y. enterocolitca aiheuttaa lähinnä yksittäisiä infektioita, mutta sitä esiintyy laajasti niin Suomessa kuin maailmalla. Väitöstyön myötä kehitettiin luotettava ja yksinkertainen tapa bakteerin tunnistukseen.
