Suomalaista ruokaturvallisuuden osaamista Kiinaan
20.12.2009
Kansalliseen OSKE-ohjelmaan kuuluva Elintarvike-kehityksen klusteri järjesti äskettäin alan suomalais-yrityksille matkan Shanghaihin, tarkoituksena avata yrityksille ovia Kiinan markkinoille. Suomalaiset saivat Kiinassa hyvän vastaanoton.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ja Shanghai Food and Drug Administration (ShFDA), alueen ylin päättävä viranomainen, allekirjoittivat matkan aikana puitesopimuksen tulevasta yhteistyöstä.
– Suomalaisyritysten keskinäinen yhteistyö lähti matkan aikana välittömästi käyntiin ja nyt on jo tehty yhteisiä ponnisteluja liiketoimintojen avauksien suhteen, kertoo delegaatioon osallistunut Pasi Kivelä Biocid Oy:stä. – Yhteiset myynnit ja liiketoimintojen avaukset ovat olennaisia etenkin pk-sektorin yrityksille.
Suomalaisten osaamisesta kiinnostuivat paitsi Shanghain elintarviketurvallisuusviranomaiset, myös kiinalaiset maito-, liha- ja logistiikkayritykset. Vierailun myötä käynnistyi neuvotteluja jatkotoimista.
Matkalle osallistui Suomesta seitsemän yritystä, joilla on osaamista turvallisuuden kannalta merkittävissä ruokaketjun osissa: osaaminen ulottuu maatilalta eläinten kuljetukseen, diagnostiikkaan ja elintarvikehygieniaan.
