Parempia pektiinejä odotettavissa
10.10.2006
Pektiineillä odotetaan olevan tulevaisuudessa merkittäviä mahdollisuuksia elintarviketeollisuudessa. Pektiinejä koskeva tutkimus on edistynyt sille tasolle, että todennäköisesti jo muutaman vuoden sisällä tuotetaan uutta, parempia ominaisuuksia omaavaa pektiiniä.
Tällä hetkellä pektiinejä käytetään lähinnä geeliyttävinä raaka-aineina muun muassa hilloissa ja leivonnaisten täytteissä sekä jogurttien ja maitojuomien stabilointiaineina.
Pektiinit ovat suurimolekyylisiä hiilihydraatteja, jotka toimivat kasvien soluseinien päärakennusaineena. Niitä on kaikissa kasvikunnan tuotteissa, erityisesti raaoissa kuorimarjoissa sekä omenoissa ja sitrushedelmissä.
Suurin osa tällä hetkellä käytetyistä pektiineistä eristetään sitrushedelmien kuorista ja omenan puristusjätteestä. Pektiinien rakenteen ja ominaisuuksien parempi tuntemus voisi kuitenkin mahdollistaa pektiinin eristämisen vielä edullisemmista ja helpommin saatavilla olevista raaka-aineista. Pektiiniä suunnitellaan eristettävän vaikkapa sokerijuurikkaasta.
Pektiiniä voidaan muokata eristämisen jälkeen joko kemiallisella tai entsymaattisella käsittelyllä. Vielä kunnianhimoisempi haaste on muokata pektiinin rakennetta jo kasvissa ennen sen eristämistä. Siksi myös geenimuuntelua tutkitaan mahdollisuutena pektiinien kehittämiseen. Kuluttajien huoli geenimuuntelun mahdollisista haitoista jarruttaa kuitenkin tätä kehitystä.
Lisätietoa:
