Päivittäistavarakauppa: Päätös gmo-merkinnästä tultava lainsäätäjältä
16.8.2007
Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan kauppa suhtautuu geenimuunteluun elintarvikkeiden tuotekehityksessä ja tuotannossa kuluttajalähtöisesti: valikoimat perustuvat kuluttajien tarpeisiin ja toiveisiin.
-Elintarvikevalikoiman tulee olla laaja ja tarjota kuluttajalle runsaasti valinnan mahdollisuuksia. Elintarvikkeiden pakkausmerkintöjen tulee olla selkeitä, luotettavia ja tukea kuluttajien valintoja, Päivittäistavarakauppa yhdistyksen toimitusjohtaja Osmo Laine sanoo.
Yhdistys toteaa, että kaupan toimintaa ohjaavat geenimuuntelusta annetut säädökset ja määräykset. Kauppa vaatii tavarantoimittajilta tuotteisiin lain edellyttämät merkinnät.
- Gmo-ainesosia sisältävät elintarvikkeet on merkittävä. Gmo-rehulla ruokittujen tuotantoeläinten lihaa ei merkitä, koska se ei sisällä geenimuunneltuja ainesosia, Laine jatkaa.
Kauppa luottaa Euroopan elintarviketurvallisuusviraston EFSA:n näkemykseen, jonka mukaan rehun muunnellut geenit eivät siirry tuotantoeläimeen. Laineen mukaan aloite ja päätös nykyistä tiukemmasta pakkausmerkintäkäytännöstä on tultava lainsäätäjältä, mikäli kuluttajat haluavat nykyistä laajemman gmo-merkintäkäytännön.
- Jotta kauppa voisi kertoa kuluttajille geenimuunnellun rehun käytöstä lihan tuotannossa, sen on ensin saatava tieto tuotteen pakkausmerkinnässä tavarantoimittajiltaan. Vapaaehtoisuuteen perustuvien merkintöjen paikkansapitävyyttä on vaikeaa valvoa. Niiden käyttäminen ei välttämättä lisäisi kuluttajien luottamusta. Tällöin on vaarana, että kotimainen elintarvikeketju menettää suurimman kilpailuetunsa – suomalaisen kuluttajan luottamuksen, Laine toteaa.
