Ministeri Anttila toivoo keskustelua gm-asioista
3.12.2007
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila haluaisi saada kansalaiset laajasti mukaan tasaveroiseen keskusteluun geenimuuntelusta. Nykyisin keskustelu geenitekniikan käytöstä on rajautunut varsin pienen piirin sisään ja maallikon on vaikea päästä perille, millaisia ovat geenitekniikan vaikutukset ihmisille, eläimille ja ympäristölle.
Ministeri Anttilan mielestä kuluttajilla on oikeus tietää, miten heidän syömänsä ruoka on tuotettu. Elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä pohditaan parhaillaan KTM:n työryhmässä, joka tekee yhteenvedon lihan gm-merkinnöistä.
Muuntogeenisellä rehulla tuotetulle lihalle ei ole käytössä merkintää missään EU-maassa. Ministeri Anttilan mukaan toteuttamiskelpoisimmalta näyttäisi tässä vaiheessa vapaaehtoinen merkintä siitä, että elintarvikkeen tuottamisessa ei ole käytetty muuntogeenistä soija- tai maissirehua tai muita tuotantopanoksia. Ehdotus ei muuta velvollisuutta tehdä pakolliset gm-merkinnät silloin, kun elintarvike ja rehu sisältävät muunneltua ainesta tai on valmistettu muunnellusta raaka-aineesta.
Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee rinnakkaiselolakia, jonka avulla luodaan pelisäännöt gm-tuotannon, tavanomaisen tuotannon ja luomutuotannon rinnakkaiselle toteuttamiselle. Lain lähtökohtana on se, että muuntogeenisten lajikkeiden viljelijät ovat pääsääntöisesti vastuussa leviämisen estämisestä. Laki luo selkeyttä vastuukysymyksiin sekoittumistapauksissa.
Gm-jalostustekniikat mahdollistavat uusien ominaisuuksien tuomisen tai olemassa olevien ominaisuuksien muuttamisen tavalla, jota lajin perimässä ei luontaisesti esiinny. Näitä ovat esimerkiksi parannettu kasvitautien kestävyys sekä uudet laatuominaisuudet. Myös suomalainen kasvinjalostus ja kasvigenetiikan tutkimus hyödyntävät jo gm-jalostustekniikoita erillisprojekteissa.
MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) tekee geeninsiirtotutkimusta osana Terve ohra -hanketta, jossa tuotetaan genomiikan työkaluja ohran verkkolaikkutaudin hallintaan ja seurantaan. Boreal tekee kenttäkokeita gm-tärkkelysperunalla. Tavoitteena on nostaa non food -teollisuuskäyttöön tarkoitetun aikaisen tärkkelysperunan tärkkelyspitoisuutta noin viidenneksellä. Mahdollinen Borealin jalostama muuntogeeninen tärkkelysperuna tulee viljelyyn aikaisintaan vuonna 2012.
