MTT:n eläingenomiikkaryhmälle miljoonan euron tutkimusrahoitus
10.2.2006
Erikoistutkija Johanna Vilkin johtama MTT:n eläingenomiikkaryhmä on saanut 500 000 euron rahoituksen EU:n kuudennesta puiteohjelmasta. Ryhmä osallistuu johtavien eurooppalaisten eläingenomiikka- ja jalostustutkijoiden yhteisprojektiin, jonka tavoitteena on kehittää talouden ja ympäristön kannalta kestävää karjantuotantoa uusimpien geenitekniikan välineiden avulla. Puolet miljoonan euron rahoituksesta on kotimaista.
Huhtikuussa 2006 alkava "Cutting edge genomics for sustainable animal breeding" (SABRE) -hanke kokoaa yhteen yli kolmekymmentä tutkimusryhmää neljästätoista maasta. Vilkin ryhmä panostaa kolmeen tutkimuskokonaisuuteen.
Kananmunan kuorenkestävyyden kartoituksella ja siihen liittyvän geenitoiminnan tutkimuksella etsitään keinoja välttää heikon munankuoren aiheuttamat laatuongelmat. Rikkoutuneen kuoren raoista munaan pääsevät bakteerit aiheuttavat elintarviketeollisuudessa ja kaupassa hygieniariskin.
- Olemme jo kartoittaneet kuoren kestävyyteen vaikuttavia kromosomialueita. Nyt koko kanan perimä käydään systemaattisesti läpi ja pyritään löytämään kestävyyteen vaikuttavat geenit, Vilkki kertoo.
Myös naudan utareen tulehduskestävyyteen liittyvän geenitoiminnan tutkimuksissa Vilkin ryhmä on päässyt lähelle altistavia geenejä. Jatkossa seurataan, mitä utareessa tapahtuu solutasolla patogeenialtistuksen jälkeen ja kehitetään keinoja, joilla voidaan nykyistä helpommin parantaa tai jopa kokonaan estää lehmälle kivuliaat utaretulehdukset.
Naudan alkiotutkimuksessa pureudutaan hedelmällisyyden taustaan. Siirrettävistä alkioista ja vastaanottavien emien kohdun soluista tehdään geenien toiminta-analyysi ja etsitään viitteitä tiinehtyvyyteen ja keskenmenoihin vaikuttavista mekanismeista.
- Hedelmällisyyteen vaikuttavat tekijät ovat pitkälti kaikille nisäkkäille yhteisiä. Näin naudan hedelmällisyyteen vaikuttavat geenit voivat avata tulevaisuuden näkymiä myös ihmisen lapsettomuustutkimukseen, kertoo Johanna Vilkki.
Lisätietoa: www.mtt.fi
