Leivän laatu vaikuttaa geenien toimintaan rasvakudoksessa
14.5.2007
Tuoreen kuopiolaistutkimuksen mukaan leivän laatua vaihtamalla voi vaikuttaa geenien toimintaan rasvakudoksessa, vaikka ruokavalio muuten pysyisi ennallaan.
Kuopion yliopiston Elintarvikkeiden terveysvaikutusten tutkimuskeskuksen FUNGENUT -tutkimuksessa havaittiin, että ero kahden muuten samankaltaisen ruokavalion sisältämien leipien aterianjälkeisessä insuliinivasteessa vaikutti eri tavoin geenien toimintaan rasvakudoksessa. Geenien toimintaan voidaan vaikuttaa näinkin pienellä ruokavaliomuutoksella koehenkilöiden energiansaannin ja painon pysyessä ennallaan. Tulokset ovat herättäneet laajaa kansainvälistä huomiota.
Tutkimukseen osallistui kaikkiaan 47 henkilöä. Tutkittavat olivat ylipainoisia henkilöitä, joilla oli lievä sokeriaineenvaihdunnan häiriö. Tutkimuksen ajaksi he vaihtoivat tavanomaisesti käyttämänsä viljavalmisteet tutkimustuotteisiin, joko ruisleipään, jonka aterianjälkeiset insuliinivasteet ovat matalat tai kaura- ja vehnäleipään, joiden aterianjälkeiset insuliinivasteet ovat korkeat.
Tutkimusruokavaliot johtivat toisistaan poikkeaviin rasvakudoksen geeniprofiileihin. Ruisleipäryhmässä havaittiin useiden geenien toiminnan vähenemistä, ja mielenkiintoista kyllä, osa näistä geeneistä oli yhteydessä insuliinin toimintaan. Erityisesti TCF7L2-geenin toiminnan väheneminen ruisleipäjaksolla oli mielenkiintoista, sillä se on hiljattain useissa tutkimuksissa yhdistetty tyypin 2 diabeteksen sairastuvuusriskiin. Kaura- ja vehnäleipäryhmässä sen sijaan havaittiin stressivasteeseen ja tulehduksellisten tekijöiden aineenvaihduntaan liittyvien geenien toiminnan lisääntymistä.
Tutkimus vahvistaa aiempia tuloksia siitä, että erot leipien aterianjälkeisessä sokeriaineenvaihdunnassa heijastuvat pitkäaikaisessa käytössä aineenvaihdunnan muutoksina, jotka saattavat vaikuttaa tyypin 2 diabeteksen kehittymiseen.
