Kolme uutta geenimaissia EU:n markkinoille
17.1.2006
Euroopan unionin komissio antoi perjantaina myyntiluvan kolmelle geenimuunnellulle maissilajikkeelle. Kaikki ovat amerikkalaisen Monsanto-yhtiön tuotteita.
Kahta lajikkeista saa käyttää elintarvikkeissa ja yhtä rehujalostuksessa. Luvat eivät oikeuta maissien viljelyyn EU:n alueella.
EU alkoi hyväksyä uusia geenimuunneltuja lajikkeita myyntiin vuonna 2004 viiden vuoden tauon jälkeen. Yrityksillä on vetämässä unionissa tällä hetkellä lähes 30 hakemusta uusien lajikkeiden hyväksymiseksi.
Myyntiluvan saadakseen lajikkeiden on täytettävä lukuisia turvallisuus- ja merkintävaatimuksia. Osa jäsenmaista on tästä huolimatta suhtautunut geenimuunteluun penseästi. Erityisen vastahankainen on ollut nykyinen puheenjohtajamaa Itävalta.
