Kenguruiden geenitutkimus apuna maidonjalostuksessa
30.5.2007
Australiassa tutkitaan nisäkkäiden maitoa innovatiivisten meijerituotteiden tutkimuskeskuksessa CRC:ssä (Cooperative Research Center for Innovative Dairy Products). Australian hallitus on tukenut keskusta noin 50 miljoonalla eurolla. Projektissa on mukana yli 90 tiedemiestä kaikkiaan kuudesta tutkimuslaitoksesta.
Australialaistutkijat ovat innostuneita kengurun maidontuotannosta ja sitä säätelevistä geeneistä. Maidossa olevilla bioaktiivisilla ainesosilla on hyödyllisiä terveysvaikutuksia sekä ihmisille että eläimille. Tutkijat haluavat kehittää terveellisempää maitoa, terveysvaikutteisia elintarvikkeita ja paremmin sairauksia kestäviä eläimiä. Tietoja hyödynnetään myös lehmien ja niiden maidon jalostamiseen.
Pienen kengurulajin, eli vallabin maidon analysoinnilla on toistaiseksi saatu aikaan merkittävimpiä tuloksia. Vallabin avulla on tunnistettu peräti 30 arvokasta ainesosaa lehmänmaidosta. Tutkimuksessa selvitetään, miten kenguruiden geenit säätelevät maidon tuotantoa ja pitoisuuksia poikasen kasvun eri vaiheissa.
Tutkijat uskovat, että kengurunmaidosta saadut tutkimustulokset auttavat kehittämään uusia antibiootteja, elintarvikkeisiin ja rehuihin liitettäviä lisäaineita sekä hoitomuotoja ennenaikaisesti syntyneille lapsille sekä imeväisille.
Australiassa biotekniikka on noussut erittäin merkittäväksi tutkimuskohteeksi. Maassa on tohtoritason tutkijoita väestöön verrattuna enemmän kuin Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Japanissa.
