Gm-asioissa mielipiteet EU:ssa ovat kaukana toisistaan
25.5.2006
EU-maiden näkemykset gm-asioissa eivät voisi olla paljon kauempana toisistaan. Esimerkiksi puheenjohtajamaa Itävalta vastustaa kaikkea geenimuunneltua tuotantoa ja samalla kannalla ovat Kreikka, Italia ja Luxemburg. Sen sijaan Britanniassa haluttaisiin vapaampaa suhtautumista gm-tuotteisiin.
Maatalousneuvostossa gm-asiat olivat 22.5.2006 vain keskusteltavina, eikä päätöksiä tehty. Mahdolliset linjanvedot jätettiin suosiolla komissiolle. Sieltä raportteja on odotettavissa vasta ensi vuoden puolella.
Yksi vaikeista kysymyksistä on gm- ja tavallisten tuotteiden rinnakkainelo: gm-kasveista peräisin olevaa ainesta voidaan sallia tavanomaisina markkinoitavissa tuotteissa 0,9 prosenttia. Raja tulee siitä, että pienempiä määriä ei voida käytännössä havaita. Luomutuotteissa jotkut haluaisivat vielä tarkemmat rajat ja täydellisen gm-vapauden kannattajiakin on, kertoo valtiosihteeri Pekka Pesonen.
Gm-peräisen aineksen joutuminen tuotteisiin on usein kuitenkin tahatonta. Silloin olisi kohtuutonta, että tila menettäisi luomu-tunnuksensa yhden näytteen vuoksi. Esimerkiksi komissio haluaakin sallia normaalituotannon kanssa yhtäläiset rajat myös luomutuotannossa. Kyseessä olisi silloin ”satunnainen saastuminen”.
Täydellisen gm-vapauden vaatimus voi olla ongelma myös elintarvikkeiden valmistuksessa. Esimerkkinä on käytetty juuston juoksutetta, josta joku ainesosa voi olla gm-tuotteesta peräisin.
Maatalousneuvoston keskustelussa haettiin myös yhteisiä määritelmiä luomutuotannolle. Suomi kannattaa luonnonmukaista tuotantoa koskevan asetuksen uudistamista. Myös suurkeittiöiden sisällyttäminen ehdotukseen sopii Suomelle.
Luomutuotteiden yhteinen merkintä sopisi Suomelle erittäin hyvin. Joidenkin suomalaisten luomutuotteiden markkinointi esimerkiksi Saksaan on vaikeutunut yhteisen merkinnän puutteen vuoksi. Yhteinen merkintä olisi pakollinen, lisäksi alueelliset merkinnät olisivat sallittuja.
EU:n merkintätapaa tullaan esityksen mukaan soveltamaan myös EU:n ulkopuolisista maista tuoduissa tuotteissa. Niiden on täytettävä samat vaatimukset kuin EU:n luomutuotteiden. Asetusten käsittely todennäköisesti jatkuu Suomen puheenjohtajakaudella ja päätös saataneen aikaan aikaisintaan alkusyksystä.
