Geneettisellä muuntelulla voidaan vähentää lehtipuiden tauteja
24.9.2007
Helsingin yliopiston tutkija Sanna-Kaisa Seppäsen väitöstutkimus selvitti mahdollisuuksia parantaa kahden suomalaisen lehtipuun taudinkestävyyttä sekä kemiallisia ominaisuuksia siirtämällä niihin muiden kasvilajien geenejä. Väitöstyössä arvioitiin myös geneettisestä muuntelusta koituvia mahdollisia riskejä.
Metsäpatologian alaan kuuluva tutkimus pyrki selvittämään, voidaanko kotimaisten koivun ja haavan taudinkestävyyteen ja puuaineksen kemiallisiin ominaisuuksiin vaikuttaa siirtogeenitekniikan avulla. Geneettisesti muunneltujen puiden reaktiot taudinaiheuttajasienille olivat vaihtelevia. Tulokset kuitenkin antoivat viitteitä siitä, että siirtogeenitekniikan avulla voidaan vaikuttaa koivun ja haavan taudinkestävyyteen. Kaupallisia sovelluksia tosin ei ole odotettavissa lähivuosien aikana.
Työn toisena tavoitteena oli arvioida tuotettujen geneettisesti muunneltujen puiden aiheuttamia mahdollisia ekologisia riskejä. Työ toteutettiin tutkimalla biologisia vuorovaikutuksia siirtogeenisten puiden ja sienisymbionttien sekä maaperän hajottajien välillä. Siirtogeenisyys ei näyttänyt vaikuttavan koivujen kykyyn muodostaa hyödyllisiä sienijuuria eikä lehtiaineksen hajoamiseen maassa. Sen sijaan osassa geneettisesti muunneltujen koivujen aineistoa havaittiin odottamattomia kasvuun liittyviä muutoksia: esimerkiksi koivuissa, joiden ligniinireittiä oli muunneltu, juurten biomassa ja juurenkärkien määrä oli selvästi alhaisempi kuin kontrollikoivuissa.
