EU: Gm-maissin viljely lähes kaksinkertaistui 2007
16.11.2007
Vuonna 2007 Euroopan unionin alueella viljellään 110 000 hehtaaria muuntogeenistä Bt-maissia. Määrä on lähes kaksinkertainen edellisen vuoden määrään.
Espanja on viljelyalaltaan (75 000 hehtaaria) Bt-maissin suurin tuottaja. Seuraavana on Ranska (runsaat 21 000 hehtaaria) sekä vähemmillä hehtaarimäärillä Tsekki, Portugali, Saksa ja Slovakia. Pieniä viljelyaloja on myös Puolassa ja Romaniassa. Bt-maissin viljely kasvoi kaikissa näissä maissa vuonna 2007. Erityisen voimakasta kasvu oli Ranskassa. Viljelytiedot keräsi Euroopan bioteollisuusjärjestö EuropaBio.
Tällä hetkellä Bt-maissi MON810 on ainut muuntogeeninen kasvi, jolle EU on myöntänyt viljelyluvan. EU:n komissio valmistelee parhaillaan päätöstä muutaman muun gm-kasvin hyväksymiseksi.
Bt-kasvit ovat muuntogeenisia kasveja, jotka on tehty hyönteisille vastustuskykyisiksi siirtämällä niihin Bacillus-bakteerista geeni, jonka tuottama proteiini on myrkyllistä kasvia syövälle hyönteiselle. Noin kolmasosa maailmalla viljeltävistä gm-kasveista kuuluu tähän ryhmään. Yleisimmät kasvilajit ovat puuvilla ja maissi.
