Tutkijat toivovat YK:n hyväksyvän kantasolututkimukset
17.6.2004
(STT) Huippututkijat Yhdysvalloista, Etelä-Koreasta, Australiasta
ja Iso-Britanniasta painostavat YK:ta, ettei kantasolututkimusta
kiellettäisi kansainvälisessä ihmiskloonauksen kieltävässä
sopimuksessa. Viime syksynä kloonauskielto jätettiin pöydälle
islamilaisten maiden ehdotuksesta. Asia tulee jälleen YK:n
yleiskokouksen käsiteltäväksi syksyllä.
Kantasolut ovat erilaistumattomia soluja, jotka voivat erilaistua useaksi erilaiseksi solutyypiksi. Kaikkein erilaistumiskykyisimpiä ovat alkiovaiheen solut, jotka voivat erilaistua miksi tahansa kudostyypiksi. Näitä alkiovaiheen kantasoluja on tuotettu pääasiassa hedelmöityshoidoista ylijääneistä alkioista alkunsa saaneista soluviljelmistä. Alkuvuodesta eteläkorealainen tutkimusryhmä raportoi kuitenkin myös onnistuneesta kloonaushankkeesta, jossa aikuisen naisen tuma oli siirretty hänen oman munasolunsa tuman tilalle, ja näin syntyneestä alkiosta oli tuotettu kantasoluviljelmä.
YK:n yleiskokouksen kiistely kloonauksesta perustuu erilaisiin näkemyksiin siitä, missä vaiheessa sikiön voidaan katsoa olevan ihminen. Kieltämisen kannalla ovat abortin vastustajat kuten Yhdysvallat, Costa Rica ja suurin osa katolisista maista.