STM: Työryhmä esittää geenitekniikkalakiin uudistuksia
11.4.2002
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti kesällä 2001 työryhmän
valmistelemaan geenitekniikkalain muutoksia. Työryhmä luovutti
ehdotuksena peruspalveluministeri Osmo Soininvaaralle torstaina
11.4. 2002. Suomessa geenitekniikalla muunnettujen organismien
käyttöä säätelee geenitekniikkalaki (377/1995). Lain taustalla
olevasta kahdesta direktiivistä toista on uudistettu EU:ssa ja uusi
direktiivi 2001/18/EY on saatettava jäsenvaltioissa osaksi
kansallista lainsäädäntöä 17.10.2002 mennessä.
Tavoitteena on tehostaa ihmisen ja eläinten terveyden ja ympäristön suojelua käytettäessä geenitekniikalla muunnettuja organismeja. Lakiehdotus laajentaa, täsmentää ja yhdenmukaistaa geenitekniikalla muunnettujen elävien organismien käyttöä koskevaa riskinarviointia siten, että huomioon otetaan suorat, välilliset, välittömät ja viipeellä ilmenevät ympäristö- ja terveysvaikutukset. Markkinoille saatetuille tuotteille on tarkoitus laatia seurantasuunnitelma, jonka avulla voidaan havaita geenitekniikalla muunnettujen organismien mahdolliset vaikutukset ihmisen ja eläinten terveyteen ja ympäristöön markkinoille saattamisen jälkeen. Lakiin lisättäisiin myös tuotteiden pakkausmerkintöjä koskeva säännös, joka edellyttää, että kaikissa merkintävelvoitteen alaisissa tuotteissa on maininta "Tämä tuote sisältää geenitekniikalla muunnettuja organismeja".
Ehdotukseen sisältyy yleisön oikeus tulla kuulluksi, kun geenitekniikalla muunnettujen organismien tarkoitukselliselle levittämiselle muussa kuin markkinoillesaattamistarkoituksessa haetaan lupaa. Yleisö voisi myös tutustua levittämistä koskeviin tietoihin geenitekniikan rekisterissä.
Geenitekniikkalain mukainen valvonta on tarkoitus järjestää uudelleen siten, että käytännön valvonta siirtyisi geenitekniikan lautakunnalta Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskukselle, Suomen ympäristökeskukselle ja Kasvintuotannon tarkastuskeskukselle.
Työryhmän puheenjohtajana toimi pääsihteeri Irma Salovuori STM:stä ja sihteerinä ylitarkastaja Maarit Mikkonen. Ryhmän jäseninä olivat kaupallinen neuvos Anna-Liisa Koskinen kauppa- ja teollisuusministeriöstä (sijaisena ylitarkastaja Anne Haikonen), tutkimusprofessori Matti Sarvas biotekniikan neuvottelukunnasta, asiamies Saara Hassinen Suomen kemianteollisuus ry:stä, erikoistutkija Leena Hömmö maa- ja metsätalousministeriöstä (sijaisena ylitarkastaja Kirsi Heinonen), johtaja Marja Simonsuuri-Sorsa opetusministeriöstä sekä neuvotteleva virkamies Tuija Talsi ympäristöministeriöstä.
Lisätietoja antavat: pääsihteeri Irma Salovuori puh. 160 9839 ja ylitarkastaja Maarit Mikkonen puh. 160 3860. Huom. 15.4 kaikki STM:n puhelinnumerot muuttuvat, vaihde on (09) 16001.
http://www.stm.fi/suomi/tiedote/tied01fr.htm